Suklaa ja finnit

Jo vuosia on yritetty todistaa että suklaasta tulee finnejä ja sitten että siitä ei tule finnejä. Sillävälin kun tutkijat kiistelevät kumpi on totuus, vai onko kumpikaan, kerron oman näkemykseni asiaan.
Jos ihmisellä on rasvainen iho, se tarkoittaa sitä että hän erittää enemmän rasvaa kuin ihminen, jolla on kuiva iho. Jos ihminen, jolla on rasvainen iho syö rasvaisia ruokia, hänen ihonsa erittää lisää rasvaa. Kuivaihoisen iho taas voi paremmin, toisaalta hän taas saattaa varastoida rasvan jonnekin muualle kehoonsa.
Pelkästään rasva ei aiheuta finnejä, rasva aiheuttaa mustapäitä, jos rasva on ns. kovaa rasvaa. Kalaöljyt ja kasvisöljyt eivät aiheuta mustapäitä. Kun tämä kova rasva muhii aikansa ihohuokosissa, se saattaa ärsyttää ihohuokosta tai ehkä ihohuokoseen pääsee jostain bakteereita. Seuraa tulehdus ja silloin on kysymyksessä finni.
Siispä, jos sinulla on rasvainen iho, syö vain maltillisesti suklaata. Se ei sinällään aiheuta finnejä, mutta voi johtaa finnien kehittymiseen.
Finnien kehittymiseen vaikuttavat myös hormonaaliset seikat ja se kuinka herkästi kenenkin iho reagoi hormonaalisiin muutoksiin, joten suklaata yksin ei voi pitää syyllisenä.

Mainokset

Avainsanat: , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: