Suolaa, suolaa ja enemmän suolaa

Suomessa syödään aivan liikaa suolaa. Tämä selvisi suomalaistutkimuksessa, jossa tutkittiin suolan vaikutusta verenpaineeseen. Jos suolaa syö alle 5 g (yksi teelusikallinen)/päivä verenpaine laskee. Koehenkilöillä oli kuitenkin vaikeuksia syödä vähäsuolaista ruokaa. Yksi syy tähän lienee se että suolan makuun tottuu ja vähäsuolainen ruoka ei maistu samalta. Toinen syy on se että ruokiin ja ruoka-aineisiin laitetaan Suomessa jo valmiiksi liikaa suolaa. Suolattomia tuotteita on hankala löytää. 5 g suolamäärä tulee täyteen jo muutamasta leipäpalasta ja leivän päälle ei ole vielä laitettu mitään, puhumattakaan siitä että syödään muuta ruokaa vielä lisäksi.
Henkilökohtaisesti huomasin tämän liikasuolaisuuden kun olin pari viikkoa pois Suomesta paikassa, missä ruuat maustettiin muilla mausteilla ja suolaa ei käytetty. Kaikki mihin olin kotimaassa tottunut maistui paluuni jälkeen ylisuolaiselta, jopa leipä.
Ainoa keino välttää itsensä ylisuolaamista ja korkeaa verenpainetta on valmistaa kaikki ruoka itse ja yrittää välttää jo valmiiksi suolattuja elintarvikkeita. Ellei sitten halua syödä koko ajan verenpainelääkkeitä.

Avainsanat: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: