Archive for the ‘Kiukku’ Category

Vihanhallintaa

12.7.2010

Kuuma ilma saa ihmiset tuntemaan olonsa tukalaksi ja jos vihaa on patoutunut jo useamman vuoden ajalta ollaan lähellä räjähdyspistettä.  Oma olo ja tunne-elämä ovat monille ihmisille hankalia asioita. Niitä ei opeteta kouluissa eikä kotona. Psykologian kurssilla asia käydään yleensä melko nopeasti läpi ja siirrytään muihin aiheisiin.

Toisaalta kiukku ja viha pitäisi purkaa, mutta se missä ja miten kiukun purkaa vaatiikin jo taitoa. 

 Ihmisillä on  erilaisia reaktiotapoja kiukuunsa. Siinä missä yksi räjähtää sekunnin murto osassa, toinen haluaa keskustella asiat halki ja kolmas ryömii jonnekin piiloon ettei vaan näyttäisi kiukkuaan. Räjähtävissä tyypeissäkin on eroja, yksi räjähtää sanallisesti, toinen tarttuu heti kättä pitempään ja kolmas poistuu paikalta ovet paukkuen.  Keskustelua haluavatkin voidaan jakaa alatyyppeihin, osa haluaa kertoa heti rehellisesti mikä on pielessä ja miksi hän on kiukkuinen, toinen kaivelee kaikki  vanhat asiat aina kumminkaimoja myöten ja antaa tulla täyslaidalta, kolmas puhuu ihan muista asioista kuin siitä mikä kiukuttaa ja antaa ”vihjeitä”. Mitä tulee poisryömintään, tämä vihanhallintatapa on hankalin, sillä siinä vihaa ei käsitellä ollenkaan. Se jää jonnekin pääkopan sisälle hautumaan, kunnes sitten tulee se viimeinen korsi kamelin selkään ja sitten lähtee mopo metsikköön. Henkilö voi masentua vakavasti, suunnata vihansa viattomiin sivullisiin, sukulaisiinsa tai itseensä. Pahimmassa tapauksessa tulee ruumiita.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa käsitellä vihaa ja kiukkua. On olemassa kuitenkin monta väärää tapaa. Näistä vääristä tavoista saavat iltalehdet otsikkoja. Kiukun ja vihan käsittelyssä on avainasemassa kiukun ja vihan kohde. Vihaa ja kiukkua ei ole helppo ottaa vastaan, saati sitten pystyä käsittelemään asia niin että tilanne ei karkaa käsistä. Usein kiukunpurkauksen kohde haluaa antaa samalla mitalla takaisin, kääntää selkänsä tai poistua paikalta. Kuinka moni pystyy rauhoittamaan kiukustuneen henkilön ja saa hänet keskustelemaan järkevästi astiasta? Tämä on joskus täysin mahdoton tehtävä, siksi kiukustuneen tai vihan vallassa olevan olisi hyvä ajatella nämä 8 kohtaa jo ennen kuin kiukun-  tai vihanpuuska iskee.

  1. Laske kymmeneen. Mieti samalla mikä sinua suuttuttaa. Ole rehellinen.  Kerro mikä sinua kiukuttaa, yritä olla asiallinen.
  2. Älä leiki mykkäkoulua ja paisko esineitä tai ovia. Ilmeet ja eleet eivät myöskään auta asiaa. Sinun on avattava suusi puhumiseen ja aluksi hyvä olisi kertoa että olet vihainen. Sen jälkeen pieni hengitystauko – muutama sisään ja ulos -hengitys ja sitten kerro asiasi mahdollisimman rauhallisesti.
  3. Älä anna vihasi patoutua. Mieti miksi viha nousi juuri nyt. Laukaisiko joku asia menneisyydestä vihantunteen. Tapahtuiko sama aiemmin. Muistele miten silloin kävi. Jos kävi huonosti, nyt on aika tehdä asiat toisin. Voit olla rehellinen ja kertoa että aikaisemmin vastaava tilanne aiheutti jonkun reaktion ja että nyt pyrit hillitsemään itsesi. Kerro kuitenkin miksi olet vihainen ja pyri selvittämään asia rauhallisesti.
  4. Älä mollaa tai loukkaa  toista ollessasi vihainen. Asiat voivat riidellä keskenään, ihmiset ovat yleensäkin eri mieltä mitä ihmeellisemmistä asioista, älä vie vihaasi ja kiukkuasi henkilökohtaiselle tasolle. Ihminen voi laukoa mitä hyvänsä tyhmyyksiä, mutta ei häntä tyhmäksi kannata sanoa. Muista että asia on asia, ihminen on ihminen ja näitä ei saa sotkea keskenään. Ihminen voi olla vaikka kuinka mukava, hän on vaan eri mieltä. Se ei tee hänestä huonompaa tai parempaa.
  5. Älä kehittele riitoja. Jos sinulla on paha olo, kerro siitä. Älä  syyttele toisia pahasta olostasi. Kaikilla on joskus paha olo. Se ei kuitenkaan oikeuta sinua tekemään jotain peruuttamatonta muille tai itsellesi, jos sinulla on paha olo. Kerro rehellisesti asiat. Kerro se mistä olet oikeasti vihainen, älä syyttele  toisten tekemättömiä töitä tai kotona perhettäsi. Jos syynä on oikeasti tekemättömät työt tai perhe, siitäkin voidaan keskustella asiallisesti.
  6. Älä tunne syyllisyyttä siitä että olet vihainen. Kaikki ovat joskus vihaisia. Elämässä ei aina saa sitä mitä haluaa.  Mieti mistä syyllisyys kumpuaa. Älä alistu vaan kerro että olet vihainen. Vihaisuus on ihan sallittu tunne. Sinä et mene rikki vaikka olisit vihainen. Opettele ilmaisemaan tunteesi vapaasti. Toiset eivät loukkaannu siitä kun sanot olevasi vihainen tai vaikka joskus näyttäisitkin vihaiselta.
  7. Muista että kun olet vihainen, se on hetkellinen ohimenevä tunne. Jos olet vihainen läheisillesi muista kertoa että rakastat heitä, vaikka oletkin nyt vihainen. Yritä purkaa kiukkusi rakentavasti.
  8. Älä peitä kiukkuasi hymynaamion taakse. Teet vain itsellesi karhunpalveluksen.  Jähmetetty viha saa sinut jähmettymään muutenkin. Kasvoistasi tulee naamio, se ei enää kerro todellisia tunteitasi. Naisten viha muuttuu helposti suruksi, kasvoille jää surullinen ilme. Miesten vihasta tulee  kiukkua ja kasvoille jää kiukkuinen ilme. Muutkin tunne-tilat ovat mahdollisia vihan kätkemisessä. Yritä opetella eroon tästä tavasta ja vapauta itsesi kokemaan myös viha. Usein tämä tapa on lapsuudesta opittu ja siitä eroonpääsy vaatii taistelua itsensä kanssa ja jatkuvaa opettelua.

Muista että ihmiset ovat inhimillisiä olentoja, heillä on tunteet. Monet tunteet voi jakaa toisten kanssa ja  tuntea läheisyyttä. Viha on hankalasti jaettava tunne, joten sitä on parempi analysoida niin että viha katoaa ja sen tilalle saa nostettua myönteisempiä tunteita. Oma tapansa vihastua on hyvä tuntea ja joskus rajoittaa itseään  ettei purkaisi suuttumustaan väärin ja väärässä paikassa.

Kesällä on hyvä juoda vettä ja pitää kehonsa viileänä, se auttaa ehkäisemään tunteiden kuumenemista.

Synkkyys sairastuttaa maksan

22.4.2010

Oletko ajatellut että ajatuksillasi voi olla ratkaiseva vaikutus terveyteesi? Nykyään tutkijatkin tietävät  jo että ajatukset synnyttävät tunteita. Tunteet taas vaikuttavat hermostoon ja hermosto muuhun elimistöön.
Jos vain harmittelemme, kiukuttelemme, kannamme surua ja murhetta käy niin että synkkä mielialamme sairastuttaa meidät. Erityisesti maksa, sappi ja haima kärsivät synkkyydestä.
Asialla on toinenkin puoli, kun maksa, sappi tai haima eivät voi hyvin, niiden heikko toiminta tai sairaus vaikuttavat mielialaan. Seuraa masennusta ja masentunut ihminen saattaa syödä epäsäännöllisesti, ei lainkaan tai liikaa. Liiallisesta syömisestä taas seuraa aineenvaihdunnan hidastuminen ja kuona-aineiden kertyminen elimistöön.

Mikä auttaisi?
Ajatusten suunnan muutos. Tämä on tärkeää kun elämässä on epämiellyttäviä tapahtumia tai onnettomuuksia. Näissäkin tilanteissa täytyy kaivaa esiin positiivisuutta ja ajatella myönteisesti ja rakentavasti. Suuttumus ja kiihtymys vain pahentavat asioita. Ajatuksiaan voi jokainen ohjata itse, kaikki lähtee päätöksestä ajatella myönteisesti. Jokainen valitsee itse onko kielteinen vai myönteinen.
Elämänilo johtaa parantumiseen. Joskus se täytyy vain repiä risukasasta.
Ystävät tuovat yleensä iloa, jos eivät, on syytä vaihtaa ystäviä. Tai miettiä omaa asennettaan maailmaan ja ystäviin.
Toinen hyvä lääke sekä synkkyyteen että maksan hoitoon on liikunta. Happi tekee hyvää mielelle, keholle ja tunteille. Liikunta luonnossa avaa silmät näkemään uusia mahdollisuuksia ja uusia alkuja. Avaa aistisi luonnolle ja se parantaa sinut.
Ruokavalio on kolmas tärkeä asia. Maksa kiittää kun sen ei tarvitse sulattaa runsaita proteiiniaterioita, liian rasvaista ruokaa tai alkoholia. Kahvi, musta tee ja runsas valkoinen sokerimäärä eivät myöskään tee maksaa onnelliseksi. Puhumattakaan turhista lääkkeistä, tupakasta ja muista myrkyistä.
Maksa tykkää karvaista kasveista kuten sikuri, friseesalaatit, endiivit, voikukanlehdet. Juurekset kuten porkkana ja piparjuuri hoitavat maksaa. Latva-artisokka on hyväksi, kuten myös valkosipuli ja krassit, nokkonen, pinaatti, hapankaali. Marjat erityisesti mustikat, vadelmat ja mustaherukat. Täysjyväviljat ja niistä leivotut leivät auttavat myös maksaa.

Verenpaineen mittaus

26.2.2010

Ensinnäkin on syytä muistaa että korkean verenpaineen raja on häilyvä.  Terveen nuoren aikuisen normaalina verenpaineena pidetään 120/75 mmHg.  Iän myötä verenpaine, erityisesti systolinen paine kohoaa, kun valtimot kovettuvat. Normaalina voidaan vielä pitää 140/90 mmHg verenpainetta. Kuitenkin kun verenpaine siitä vielä nousee ja ylittää 160/95 mmHg:n rajan puhutaan korkeasta verenpaineesta.

Kun verenpaine on välillä 140/90 – 160/95 mmHg, riski sairastua korkeaa verenpaineeseen kasvaa. Jos verenpaineesi on näiden raja-arvojen välissä mittaa tai mittauta verenpaineesi säännöllisesti.

Verenpaineen mittaus on sinänsä helppoa, arvojen tulkitseminen ei. Verenpaine vaihtelee. Jos olet kiukkuinen, stressaantunut tai tunnekuohun vallassa se voi kohota jopa 50%:lla. Jännittäminen lääkärintarkastuksessa kohottaa verenpainetta. Tupakointi heikentää verenkiertoa ja vaikuttaa myös verenpaineeseen. Fyysinen rasitus nostaa verenpainetta. Nämä tekijät vaikuttavat systoliseen verenpaineeseen eli yläpaineeseen. Diastolinen verenpaine pysyy yleensä melko vakaana, siksi siihen kannattaa pitemmällä aikavälillä kiinnittää enemmän huomiota.

Kun mittaat tai mittautat verenpainettasi ole rauhallinen. Älä harrasta mitään fyysistä 15 min ennen mittausta, tule siis mittaukseen hyvissä ajoin ja rentoudu. Kun verenpaineen mittaus on menossa älä puhu, ole ihan hiljaa. Jos ensimmäinen mittaus antaa tulokseksi hyvin korkean lukeman, on parasta ottaa toinen mittaus. Sitä ei kuitenkaan saa ottaa heti ensimmäisen mittauksen perään. Tuloksena on vain vielä korkeampi arvo. Mittausten välissä on hyvä olla 15-30 min. Mitattavan on hyvä hengitellä rauhallisesti ja rentoutua tämä aika. Jos toinenkin mittaus antaa vielä korkean tuloksen on hyvä seurata verenpainetta hieman pitempään. Jos se ei ala laskea, on aika tehdä jotain. Omilla elämäntavoillaan voi vaikuttaa paljon.

Onko lasisi tyhjä?

26.8.2009

Kuinka paljon oikeastaan juot? Mitä tulee vedenjuontiisi et varmaankaan juo riittävästi.  6% ihmisistä juo vähemmän kuin  4 lasia vettä päivässä – tämä on puolet 8 lasillisen suosituksesta.  ”Jopa vähäinen elimistön kuivuminen aiheuttaa päänsärkyä ja väsymistä”, sanoo Susan Shirreffs, elimistön kuivumisen asiantuntija Aberdeen yliopistolta. Iltapäivän energiatason lasku ja kiukunpuuskat auton ratin takana, erityisesti kesäaikaan, voidaan välttää lisäämällä veden juontia.  Pitkäaikainen elimistön kuivuminen voi aiheuttaa munuaisongelmia ja vaikuttaa aivojen suorituskykyyn.