Archive for the ‘Lihasten jäykkyys’ Category

Negatiivisten tunteiden kanssa työskentely ja asiakaspalvelu

18.11.2010

Aluksi lienee hyvä mainita, että vain sinä itse pystyt työstämään omia negatiivisia tunteitasi. Muut eivät pääse niihin käsiksi. Tunteet ovat sinun sisälläsi.
Älä välttele tunteitasi, älä vastusta niitä, äläkä yritä peittää niitä. Ainoastaan käsittelemällä tunteet sisäisenä tilanasi, pääse eroon niiden negatiivisuudesta.
Kaikilla meillä on aina välillä paha olo ja negatiivisuus nostaa päätään. Tunne on kuitenkin vain energiaa, joka katoaa, kun se ei enää saa voimaan mistään. Jos tartut kiinni tunteeseen, se vie sinut mennessään ja ottaa myös sinulta energiaa. Mitä kauemmin pidät tunteesta kiinni, sen pahemmin se juurtuu sinuun ja vaikuttaa jopa ajatusmaailmaasi. Lopulta se vaikuttaa kehon kieleesi, alat täristä tai sinusta tulee jäykkäniskainen. Lopulta lihaksesikin jäykistyvät täysin.
Aloita hengittämällä rauhallisesti ja muista että sinä et ole tuo tunne. Pyri löytämään rauhallinen tila tunteen keskeltä/sisältä/ulkopuolelta. Katso tunnettasi ulkopuolisen silmin. Keskity rauhalliseen hengitykseen ja anna tuon negatiivisen tunteen virrata pois samalla kun hengittelet rauhallisesti sisään ja ulos. Aluksi rauhoittuminen voi viedä aikaa, mutta kun opit tekniikan, saat myös haltuusi tavan käsitellä negatiivisia tunteita. Tekniikka on hyvä harjoitella kotona tai vaikka metsälenkillä. Hengitä sisään positiivisuutta ja ulos negatiivisuutta. Voit kuvitella vaikka hengittäväsi ulos mustaa savua ja sisään valkoista valoa, jos mielikuvat auttavat paremmin. Hengitä sisään rauhaa ja iloa sekä rakkautta. Kuvittele tunne mielessäsi kun hengittelet: rauha, ilo, rakkaus, hyvä olo jne..
Oli negatiivisiin tunteisiin syynä ulkopuoliset olosuhteet tai oma sisäinen tilasi, ne vaikuttavat sinuun samalla tavalla, vieden positiivista energiaasi. Varsinkin asiakaspalvelussa on tärkeää säilyttää positiivinen tunnetila, oli tilanne miten myrskyisä tahansa. Turvaudu sisäiseen vahvuuteesi ja pyri olemaan tarttumatta asiakkaan tunnetilaan. Se on hänen ongelmansa, ei sinun. Keskity palvelemaan asiakasta mahdollisimman hyvin. Ole kohtelias, suora ja kerro asiat kuten ne ovat, valehtelu pahentaa asiaa. Pidä äänesi hallittuna ja kehon kielesi hallinnassa. Älä loukkaa asiakasta tai siirrä omaa tunnetilaasi asiakkaan syyksi. Älä vähättele asiakasta. Asiakas on aina oikeassa. Jos asikas ei ole oikeassa, sinun tehtäväsi on saada asiakas puolellesi. Se onnistuu vain positiivisuudella.
Aina kun asiakas vaihtuu, palaa positiivisen tunnetilaan. Jokainen asiakas on tärkeä ja juuri edessäsi oleva asiakas on kaikkein tärkein henkilö maailmassa. Jos edellisestä asiakkaasta tuli negatiivinen tunnetila, sinulla on muutama sekunti aikaa päästää siitä irti, ennen seuraavaa asiakasta. On hyvin tärkeää oppia päästämään negatiivisista tunteista irti. Se auttaa sinua elämässäsi ja muutenkin.

Mainokset

Parkinsonin tauti ja paraneminen

7.11.2010

Parkinsonin taudista ei parane.  Sen etenemistä voidaan kuitenkin jarruttaa omilla elämäntavoilla ja sopivalla lääkityksellä.
Parkinsonin taudista on olemassa useita versioita. Kaikki tautiin sairastuneet eivät saa samoja oireita ja tauti etenee omaa yksilöllistä tahtiaan. Lohduttavaa on että tauti etenee yleensä hitaasti.

Tautiin voi sairastua nuorematkin, mutta yleisimmin vasta 40 -ikävuoden jälkeen. Yli 60 -vuotiailla tauti on yleisempää (1% suomalaisista). Miehillä tautiin sairastuminen on yleisempää kuin naisilla. 20%:lla sairastuneista tauti on perinnöllinen, heillä tauti alkaa yleensä jo nuorena.

Tauti alkaa hitaasti. Yleensä kuluu vuosia ennenkuin tautiin sairastunut ymmärtää mistä on kysymys. Oireita tulee kun dopamiinin määrä aivoissa laskee 60-80%:iin normaalista.

Ensioireita:

  • hajuaistin heikentyminen
  • masennus
  • raajojen pistely ja puutuminen
  • väsymys, joka ei parane nukkumalla

Näkyvämpiä oireita:

  • kasvojen ilmeettömyys
  • käsien kömpelyys ja huono liikuteltavuus
  • lihasheikkous
  • lihasten jäykkyys
  • liikkeiden hitaus
  • niskakivut, jotka eivät tunnu paranevan
  • oudot lämpötuntemukset tai kylmätuntemukset
  • puhe hankaloituu
  • ryhdin painuminen kasaan
  • tasapainon hallinta on vaikeaa
  • vapina

Muita oireita:

  • henkisen suoritustason lasku
  • huimaus ylösnoustessa
  • impotenssi
  • lihaskivut
  • ummetus
  • virtsarakon toimintahäiriöt

Taudin toteaminen ei ole helppoa. Lääkärin tekemä tutkimus, jossa suljetaan pois muita sairauksia kerroskuvauksella, magneettitutkimuksella ja laboratoriokokein, on avainasemassa. Parkinsonin taudin toteamiseksi ei ole olemassa verikoetta, mutta PET-kuvauksessa tai SPECT-tutkimuksessa voidaan havaita hermosolujen vähentyminen ja dopamiinin vähyys  alkavassa Parkinsonin taudissa.

Mistä Parkinsonin tauti johtuu?
Dopamiini-nimisen välittäjäaineen vähyydestä aivoissa, joka johtuu dopamiinia tuottavien solujen tuhoutumisesta.

Mikä tuhoaa dopamiinia tuottavia soluja?

  • alkoholin käyttö
  • antipsykoottinen lääkitys (vaikean paranoian ja skitsofrenian hoidossa)
  • huumeiden käyttö
  • liiallinen lihatuotteiden syöminen
  • liikkumattomuus
  • myrkylliset aineet (häkä, rikkihiili, mangaani)
  • opiaatit (erityisesti N-MPTP)
  • päähän kohdistunut vamma
  • tupakointi
  • virusperäinen aivotulehdus (vakava flunssankaltainen tauti, hyvin harvinainen)
  • tuntemattomat syyt ???

Hoitamattomana tauti johtaa liikkumisvaikeuksiin noin 10-15 vuoden sisällä. Lääkehoidolla toimintakyky saadaan pidettyä 15-20 vuotta. Omatoimisella hoitoon osallistumisella ja sitkeydellä  jopa pidempään.

Hoito: Lääkehoito, kirurginen hoito, fysioterapia, puheterapia, liikunta, lämpimät kylvyt, hieronnat,  ja ruokavaliohoito vähäproteiinisella dieetillä, joka sisältää  kasviksia, hedelmiä ja viljatuotteita sekä runsaasti puhdasta vettä juotavaksi).

En puutu tässä lääkehoitoon tai kirurgiseen hoitoon, sillä lääkäri päättää siitä yksilöllisesti kunkin Parkinsonin tautiin sairastuneen kohdalla. En myöskään fysioterapiaan tai puheterapiaan sillä terapeutit päättävät hoidon tarpeen yksilöllisesti potilaan oireiden mukaan.

Parkinsonin tautiin sairastunut voi itse päättää elintavoistaan ja liikuntatottumuksistaan. Liikunnan on monissa tutkimuksissa todettu olevan lääkkeen veroista tässä taudissa. Erityisen hyviä liikuntamuotoja ovat juoksu, kävely, uinti, hiihto ja voimistelu sekä lihasten venyttely (välttämätöntä!) . Jos et ole aikaisemmin liikkunut aloita varovasti pyri liikkumaan joka päivä mahdollisimman paljon ja muista venytellä aina kun voit.

Tärkeintä on että ei anna taudille periksi. Koskaan.