Archive for the ‘Maksa’ Category

Sapettaako?

22.10.2010

Kiehuuko sappi? Tunnetilat vaikuttavat myös sappirakon toimintaan. Jos olet usein kiukkuinen, ärtynyt ja vihainen (joko syystä tai ilman syytä) on aika miettiä miten sappiparka mahtaa voida.  Maksa huolehtii sappinesteen valmistamisesta, mutta sappirakko on se paikka, mistä sappi virtaa suoleen. Sappea erittyy tarpeen mukaan riippuen siitä miten rasvainen ateria on. Sappi osallistuu ruuan hajoittamiseen.

Suurin syy sappivaivoihin löytyy ruokavaliosta. Jos ruokavalio on hyvin kolesterolipitoista (eläinperäistä) on mahdollista että elimistö alkaa tuottaa sappikiviä, samoin käy jos ylipaino vaivaa, e-pillerit eivät myöskään paranna tilannetta, koska estrogeeni lisää kolesterolin tuotantoa. Kolesterolikivet ovat yleisin sappikivien muoto (90% kivistä).
Sappikivet voivat olla muodostuneet myös muista aineksista, joita elimistöön on kertynyt tai niitä on nautittu ylimääräisesti. Osa kivistä on pigmenttikiviä tai sekakiviä, joissa on bilirubiinia (sappiväriaine). Kalkkisuoloja sisältäviä kalkkikiviä muodostuu henkilöille, jotka nauttivat liikaa kalsiumia. Maksasairaudet ja ohutsuolen sairaudet altistavat myös sappikiville, samoin tekevät lääkeaineet, liiallinen kivennäissuolojen nauttiminen ja epäterveellinen ruokavalio.
Aluksi sappikivet ovat pieniä kiteitä ja vasta vuosien myötä niistä alkaa muodostua soraa ja isompia kiviä. Kipuja ja tulehdus seuraa vasta kun kivet ovat kasvaneet niin suuriksi että ne voivat tukkia sappitiehyen tai aiheuttaa ärsytystä sappirakon seinämiin. Yleensä kivet ovat olleet vuosikausia ihan rauhallisia, kun maaginen 30-40-vuoden ikä lähestyy tai ylittyy sappivaivat yleistyvät. Naisilla sappivaivoja on joka viidennellä naisella ja miehillä joka kymmenennellä miehellä.
Yleensä sappikivikohtaus tulee yllättäen. Rasvainen ruoka, riita, ärtymys tai jopa hedemien syönti saattaa laukaista kohtauksen. Kohtaus tuntuu kipuna, kun sappikivi juuttuu sappitiehyeeseen. Moni voi erehtyä pitämään asiaa sydänkohtauksena, koska kipu alkaa sydämen tienoilta ja siirtyy siitä oikealle puolelle, säteillen selkään ja hartiaan. Oksentelua ja pahoinvointia voi myös olla. Mikään asento ei tunnu hyvältä. Kohtaus menee yleensä ohi 3-6 tunnissa. Jos ei mene, on syytä lähteä lääkäriin. Mielestäni yleensäkin on syytä lähteä lääkäriin, jotta mahdollinen sydänperäinen kipu saadaan poissuljettua ja sappivaiva hoidettua.

Mainokset

Maksa ja mielialat

19.10.2010

Mielialamme vaikuttavat maksaan ja ylirasittunut maksa oireilee mielialamuutoksina. Maksansa saa sairaaksi jos elää jatkuvassa tulevaisuuden pelossa ja suree jo etukäteen asioita, jotka eivät ole vielä edes tapahtuneetkaan.  Kielteiset ajatukset ja masennus vaikuttavat maksaan. Kiukuttelu, suuttuminen, murheet ja surut rasittavat maksaa. Jatkuva henkinen stressi syö maksaa ja vastustuskykyä ja altistaa sairauksille.
Jos tuntuu että elämä masentaa ja elämänhalu on poissa tai jatkuva alakuloisuus, jopa aurinkoisena päivänä voi kertoa siitä että katse on suunnattava maksan suuntaan ja elämälle olisi hyvä tehdä jotain.
Ota elämä rohkeasti vastaan. Käännä negatiiviset ajatuksesi positiivisiksi. Pyri ajattelemaan myönteisesti. Etsi asioista hyviä puolia, vaikka kaivelemalla. Etsi iloa ja iloisia asioita. Nauti asioista. Naura. Kokeile jotain uutta. Luota itseesi ja siihen että elämä kantaa. Muita ja maailmaa et voi muuttaa, vaan muuta itsesi ja asenteesi, niin maailma muuttuu ihan erilaiseksi paikaksi elää.

Tummat silmänaluset ja ruokavalio

17.10.2010

Ayurvedassa uskotaan että huonot ruokailutottumukset näkyvät kasvoilta, erityisesti tämä koskee silmien seutua. Jos syödään liian nopeasti, nautitaan liikaa kofeiinia ja kylmiä juomia, jätetään aamiainen väliin… tästä seuraa ruuansulatusongelmia ja keho ei pysty ottamaan vastaan ravinteita. Tummat silmänaluset viestivät myös anemiasta, hapen ja unen puutteesta sekä maksan toimintahäiriöistä.
Entäpä hoito:

  • syö ruokasi lämpimänä
  • älä jätä aterioita väliin
  • juo juomasi huoneenlämpöisinä tai lämpiminä
  • syö 1 rkl gheetä tai oliiviöljyä päivässä
  • mene nukkumaan aina samaan aikaan
  • harrasta liikuntaa raittiissa ulkoilmassa
  • mietiskele ja rauhoitu
  • jos vatsan toiminnassa on ongelmia ja vatsanseutu tuntuu kylmältä/viileältä pidä vatsan päällä lämpötyynyä, kuumavesipulloa tai viljahaudetta.
  • pidä huolta maksastasi ( jätä alkoholi ja tupakka + muut maksamyrkyt)
  • käy lääkärissä tutkituttamassa veriarvosi, jos sinulla on anemiaa, lisää ravintoosi C-vitamiinipitoisia hedelmiä ja marjoja sekä rautapitoisia ruoka-aineita
  • tummia silmänalusia voi kokeilla vaalentaa laittamalla raa’asta perunasta tai omenasta leikatut viipaleet tummille alueille. Pidetään 15 min.

Maksanpuhdistuskuurit

13.10.2010

Maksa on ihmeellinen elin. Se toimii kehon puhdistuslaitoksena ja se voi jopa kasvattaa itsensä takaisin, jos vaurioituu. Tosin hyvää ja toimivaa  maksakudosta pitäisi olla jäljellä 25% että tämä onnistuu.  Jos on itse alkoholilla maksansa pilannut, se maksa ei kasva enää takaisin. Vielä ihmeellisempää on se että maksa solut uusiutuvat joka toinen vuosi. Siis jos maksa on terve.
Tätä taustaa vasten tuntuu hieman oudolta että ihmisille markkinoidaan maksanpuhdistuskuureja. Maksa puhdistaa kyllä itse itsensä, kun sille annetaan siihen tilaisuus ja aikaa. Parasta maksanpuhdistusta on olla rasittamatta maksaa alkoholilla, tupakoimalla, ruuan lisäaineilla, liiallisella sokerinsyönnillä, liiallisella rasvankäytöllä, ylensyönnillä, stressaamalla, valvomalla, ympäristömyrkyillä ja muilla kemiallisilla aineilla. Joskus ns. maksanpuhdistuskuurit aiheuttavat maksalle enemmän haittaa kun hyötyä. Varsinkin jos maksa jo alun alkaen toimii huonosti, silloin se ei pysty poistamaan puhdistuskuurin aiheuttamaan myrkkykuormaan, vaan siitä tulee uusi rasite maksalle.

Mistä tunnistaa sen, että maksa ei voi hyvin?

  • vastenmielisyys rasvaista ruokaa kohtaan
  • appelsiini tai appelsiinimehu ei enää sovi
  • tietyt hedelmät: kiivit, kirsikat, luumut, aprikoosit ja persikat aiheuttavat ruuansulatushäiriöitä
  • voimakas kutina iholla
  • jatkuva janon tunne
  • mielialavaihtelut
  • alakuloisuus
  • maailma tuntuu olevan koko ajan vastaan
  • ympäristön mielestä ihminen muuttuu happamaksi ja tympääntyneeksi

Mitä voi itse  tehdä?

  • luovu rasvaisista ruuista ja rasvaisista leivonnaisista
  • luovu voista
  • luovu lihasta
  • luovu kananmunista
  • luovu voimakkaista mausteista
  • luovu hedelmistä
  • syö vain kohtuudella kalaa (monissa kaloissa on raskasmetalleja)
  • syö herneitä, papuja ja linssejä
  • syö hapanmaitotuotteita (rahka, piimä, jogurtti)
  • syö soijatuotteita
  • juo porkkanamehua
  • syö salaattia (salaattisikuri, endiivi, voikunlehdet)
  • syö kasviksia (juurekset, vihannekset)
  • syö seesaminsiemeniä ja seesaminsiemenöljyä
  • syö täysjyväviljatuotteita
  • juo vettä (puhdasta vettä)

Tiedätkö mitä lisäaineita ruuassasi on ja miten ne vaikuttavat sinuun?

22.8.2010

Kuinka moni (ihan oikeasti) lukee tuoteselosteet ruokapakkauksista? Kuinka moni ymmärtää mitä tuoteselosteessa oikeasti lukee?

Tässä muutama ihan tavallinen ruuan lisäaine ja miten se vaikuttaa terveyteesi:

E 412 eli guarkumi
Sitä saadaan intialaisen Cyamopsis tetragonoloba -kasvin siemenistä. Sitä käytetään sakeuttamisaineena, stabilointiaineena ja rasvan korvikkeena. Käytetään myös estämään hiilihydraattien ja kolesterolin imeytymistä.
Pieniä määriä pidetään turvallisina elintarvikkeissa. Liikakäyttö aiheuttaa vatsakramppeja, pahoinvointia, ilmavaivoja, ripulia ja allergista ihottumaa.
Guarkumi on yleensä leipomotuotteissa, hilloissa, jauhoissa, tuorejuustoissa, hyytelöissä, juomissa, vauvanruuissa, kuorrutuksissa, marmelaadissa, jäätelössä, mehuissa. Sitä käytetään myös lääkkeissä tablettien sideaineena, kosmetiikkatuotteissa ja laihdutuspillereissä.

E249- E252 Nitriitit ja nitraatit
Nitriittiä saadaa salpietarin valmistuksen yhteydessä ja sitä voi myös muodostua nitraatista. Käytetään säilöntäaineena ja värin sidosaineena. Antaa lihalle pysyvän punaisen värin reagoidessaa lihan myoglobiiniin kanssa, muuten liha olisi väriltään harmaata.
Muodostaa yhdisteitä amiinien, syljen, ruokien ja kosmetiikkatuotteiden kanssa ja muodostaa karsinogeenisiä nitrosamiineja eli aiheuttaa syöpää ihmisillä. Natriumnitriitin hyväksytty päiväsaanti on 0,2 mg/kg. Lapsilla tämä menee helposti yli. Aiheuttaa nokkosihottumaa, suolistovaivoja, päänsärkyä. Vauvoilla ja pikkulapsilla nitraatti hapettaa veren hemoglobiinin methemoglobiiniksi ja aiheuttaa elimistöön hapenpuutetta.
Käytetään makkaroissa, lihavalmisteissa, lihasäilykkeissä, kalakylmäsäilykkeissä, savukalassa, juustoissa, tulitikuissa, tupakkatuotteissa, kosmetiikkatuotteissa.

E321 Butyylihydroksitolueeni (BHT)
Se on raakaöljyn johdannainen. Käytetään säilöntäaineena ja antioksidanttina. Kehitettiin alunperin kumin ja polttoaineen lisäaineeksi.
Aiheuttaa kroonista nokkosihottumaa, ihotulehduksia, sekä pahentaa jo olemassaolevia ihovaivoja, aiheuttaa myös väsymystä, astmaa, aggressiivista käytöstä, keuhkovaurioita ja -kouristuksia, vaikuttaa lisääntymiskykyyn, aiheuttaa kasvaimia munuaisiin, vatsaan ja maksaan. Nopeuttaa maksan aineenvaihduntaa ja voi vaikuttaa lääkeaineiden imeytymiseen. Haitallinen vesieliöille. Rottakokeissa aiheuttaa syöpää. Ei suositella lapsille.
Käytetään rasvoissa, öljyissä, purukumissa, kalatuotteissa, aamiaismuroissa, oluissa ja mallasjuomissa, salaattikastikkeissa, maito- ja kermajauheissa, perunahiutaleissa, makeisissa ja ruuan pakkaamiseen tarkoitetssa polyeteenikalvossa. Kosmetiikassa sitä käytetään partavaahdossa, vauvaöljyissä, vauvavoiteissa, huulipunissa, rajauskynissä, pakkausmateriaaleissa ja suihkukoneiden polttoaineessa.

E322 Lesitiini
Sitä saadaan soijapavusta. Voi olla peräisin geenimuunnellusta soijasta. Käytetään stabilointiaineena, emulgointiaineena ja antioksidanttina.
Pidetään turvallisena. Soija-allergikko voi kuitenkin saada oiteita.
Käytetään suklaassa, maitojauheessa, margariinissa, valmisjälkiruokajauheissa, leivonnaisissa, makeisissa, lastenruuissa, salaattikastikkeissa, majoneesissa, jäätelössä, makeisissa.

E220- E228 Sulfiitit
Niitä valmistetaan keinotekoisesti. Käytetään säilöntäaineena, estämään hapettumista ja värimuutoksia.
Haihtuvat rikkiyhdisteet sulfiiteissa aiheuttavat hengitystieoireita, keuhkoputkien supistumista, päänsärkyä, limakalvo-oireita, mahaärsytystä (pahoinvointi, ripuli, turvotus). Aiheuttaa ja pahentaa astmaa, aiheuttaa vakavia yliherkkyysreaktioita (anafylaktinen shokki). Tuhoaa B1- ja E-vitamiinia.
Käytetään kuivatuissa ja sokeroiduissa hedelmissä, hedelmäsäilykkeissä, tuoreissa viinirypäleissä, marmeladissa, hillossa, soseissa, mehuvalmisteissa, limetti- ja sitruunatiivisteissä, virvoitusjuomissa, simassa, siiderissä, oluessa, viinissä, koriviineissä, perunasosejauheissa ja -hiutaleissa, teollisesti kuorituissa perunoissa, vihannes- ja sienisäilykkeissä, kuivatuissa vihannes-, juures- ja sienivalmisteissa, piparjuuritahnoissa- ja valmisteissa, pähkinöissä, manteleissa, sinapissa ja viinietikassa. Ruokien pakkaukseen käytettävässä sellofaanissa on myös sulfiittia. Lisäksi vielä permanenttiaineissa, hiusväreissä, itseruskettavissa aineissa.

E420 Sorbitoli, sorbitolisiirappi
Valmistetaan glukoosista ja tärkkelyksestä syntetisoimalla. Käytetään kosteudensäilyttäjänä, emulgointiaineena, makeutusaineena.
Ylisuurina määrinä yli 30 g lapsilla ja yli 60 g aikuisilla voi aiheuttaa sisäelinkramppeja, ripulia, vatsan turpoamista, vatsakipua. Pitkäaikaiskäytöstä voi seurata kaihi. Muuttaa lääkeaineiden imeytymistä, niin että niistä voi tulla myrkyllisiä tai liian tehokkaita.
Käytetään makeutusvalmisteissa, hilloissa, marmeladissa, soseissa, kahvileivissä, jäätelössä, kuivatuissa hedelmissä, purukumissa, suklaassa, tikkukaramelleissa. Käytetään myös kosmetiikassa muotovaahdossa, sampoissa, suuvesissä, hammastahnassa, hiusten hoitoaineissa sekä pakkasnesteessä.

Lisätietoa löytyy:
Bill Statham: Hyvä paha lisäaine
Lähteenmäki, Nuutinen, Parkkinen: Ravintomme lisäaineet
Pirjo-Liisa Penttilä: Ruoan riskit
Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella – tiedätkö, mitä kaikkea suuhusi panet?

Vitamiinien imeytyminen ruuasta

15.8.2010

Kun ihminen syö ja pureksiin ruuan, se pilkkoutuu pienempiin osiin. Vatsassa ruoka vielä hajoaa lisää. Vasta ohutsuolessa alkaa ruuassa olevien vitamiinien imeytyminen. Vesiliukoiset vitamiinit imeytyvät suoraan suolenseinämän soluihin (B- ja C-vitamiinit) ja jatkavat sieltä sinne missä niitä tarvitaan kuten maksaan, munuaisiin, lihaksiin. Vesiliukoiset vitamiinit eivät juurikaan varastoidu elimistöön, joten niitä on saatavat ruuasta joka päivä lisää.
Rasvaliukoiset vitamiinit eivät imeydy ellei ruuassa ole tarpeeksi rasvaa. Rasvaliukoisia ovat A-, D-, E- ja K-vitamiinit. Kun rasvaliukoiset vitamiinit pääsevät suolen soluihin, ne jatkavat sieltä lymfakiertoon ja verenkiertoon. Ensin rasvaliukoiset vitamiinit hakeutuvat sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Se, mikä jää yli varastoidaan elimistöön. Maksa toimii A-, D- ja K-vitamiinien varastopaikkana. E-vitamiini varastoituu rasvakudoksiin, kohtuun, kiveksiin ja lisämunuaisiin. Rasvaliukoisia vitamiineja voi olla varastoituneena myös ihossa, aivoissa ja luissa. Rasvaliukoisten vitamiinien varastot ovat melko suuria. A-vitamiinia voi elimistössä olla aikuisella henkilöllä 1-1½ vuoden tarpeeksi. Kasvavat lapset käyttävät vitamiinit nopeammin hyväkseen, joten heillä ei ole ihan yhtä suuria varastoja.
Vitamiinitasot veressä ovat suurimmillaan juuri syönnin jälkeen. Kun vitamiinit ovat kulkeutuneet ”käyttöpaikoilleen” tai varastoituneet niitä ei kierrä veren mukana muuta kuin kulloinkin elimistön tarvitsema määrä. Tarvittavat määrät ovat hyvin, hyvin pieniä.

Mistä maksasi ei tykkää

25.4.2010

On  juomia, ruokia  ja ruoka-aineita, joita ei ole hyvä käyttää jos on maksasairaus tai maksan toiminta on heikentynyt. Niitä ovat:

  • alkoholi
  • ananas
  • appelsiini, appelsiinimehu
  • eläinrasvat
  • etikka
  • hedelmät, joissa on kivi (kirsikat, luumut, aprikoosit, persikat jne.)
  • jääkylmät juomat
  • jäätelö
  • kaali (keitetty tai muutoin kypsytetty)
  • kahvi
  • kaneli
  • keitetyt kananmunat
  • kovat juustot
  • leivonnaiset (makea ja rasvaiset)
  • lihasäilykkeet
  • maapähkinät, maapähkinäöljy
  • makkarat
  • muskottipähkinä
  • musta tee
  • paistetut kananmunat
  • palkokasvit (pavut, herneet)
  • pippurit
  • ranskalaiset perunat
  • punaherukat
  • rasvainen liha
  • rasvaiset juustot
  • rasvassa kypsytetty ruoka
  • sianliha
  • sinappi
  • suklaa
  • suola
  • valkoinen sokeri
  • valkoiset vehnäjauhot

Jos tuntuu että nautittuaan jotain näistä aineista  ei tunnu hyvältä, vatsaa korventaa tai muuten tulee huono olo on syytä epäillä että maksan toiminnassa on jotain häikkää. Samoin jos seuraa voimakasta kutinaa iholla tai janoa syötyään tai juotuaan jotain edellämainittua. Joskus maksahäiriö ilmenee vastenmielisyytenä tiettyjä ruokia (rasvaiset tai hapokkaat ruuat) kohtaan.
Jos ympäristö huomauttaa että olet tullut happamaksi, tympääntyneeksi tai helposti ärtyväksi tai olet alakuloinen ja menettänyt elämänhalusi ilman mitään syytä, on mahdollista että maksasi ei voi hyvin.