Archive for the ‘Munasarjasyöpä’ Category

Hedelmällisyyshoitolääkityksen vaarat

5.5.2010

Kun 1990-luvulla useat tutkimukset liittivät ovulaatiota helpottavat lääkkeet munasarjasyöpään, monet naiset jättivät hedelmällisyyshoidot väliin  liian riskialtiina toimintana.
Sittemmin on tehty uusia tutkimuksia ja todettu että ihan kaikki eivät saa munasarjasyöpää. Sen sijaan todettiin että hedelmättömyyden ja endometrioosin sekä munasarjasyövän välillä vallitsee yhteys. Lisäksi tiedetään että hedelmällisyyshoitojen ja monisikiöisten raskauksien välillä on yhteys.
Tämän vuoksi on erityisen tärkeää korostaa muita hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä ja hoitaa ne ensin kuntoon, ennenkuin lähdetään hedelmällisyyshoitojen tielle. Monissa tapauksissa stressin vähennys ja painonpudottaminen (erityisesti sieltä vyötärön seudusta) auttaa asiaa.