Archive for the ‘Sipulit’ Category

Eturauhassyöpä, sipulit ja kiinalaiset miehet

29.6.2010

Kiinassa Changai Cancer Institute’ssa on tehty tutkimus sipulipitoisen ruokavalion vaikutuksista eturauhassyöpään.
Kiinalaisilla miehillä väitetään olevan vähiten eturauhassyöpää maailmassa. Syynä tähän pidetään sitä että heidän ruokavalioonsa kuuluu paljon sipuleita: ruohosipulia, valkosipulia, salottisipulia ja muita sipuleita.
Tutkimus keskittyi Changhain alueen miehiin Kiinassa. Tutkimuksessa huomattiin että vain 10 g Allium-lajien osien syömistä riitti pudottamaan eturauhassyöpäriskin puoleen.
Kaikkein tehokkaimmaksi eturauhassyövän ehkäisijäksi todettiin salottisipuli, jonka väitetään vähentävän eturauhassyöpää 70% jo 3 g annoksella. Vastaavalla annoksella valkospulia riski väheni vain 53%.

Tutkimuksessa ei mainittu syötiinkö sipuli raakana vai kypsennettynä. Itse epäilen että raakana tehoa on enemmän. Luultavasti kun kiinalaisista on kysymys sipulit wokattiin kevyesti.

Mainokset

Syövän torjuntaa

12.5.2010

Yhdysvalloissa Medical College of Ohiossa on tutkittu vihreän teen vaikutusta syövän kasvulle tärkeän urokinaasientsyymin toimintaan. Jo yksi kupillinen vihreää teetä riittää estämään kyseisen entsyymin toimintaa. Vihreän teen syöpää torjuva ainesosa on katekiini. Mustassa teessä sitä ei ole koska fermentointi tuhoaa sen. Samalla tavalla syövän kasvua estäviä ainesosia on löydetty mm. sipuleista, omenasta ja viinirypäleistä.

Ravinnolla syöpää vastustamaan

30.3.2010

Nykytutkimuksen ansiosta tieto ruuan terveysvaikutuksista lisääntyy koko ajan. Tiedetään että mitä vahvemman värisiä kasviksia, hedelmiä ja marjoja sen paremmin ne suojelevat syövältä. Kun sekoittaa keskenään erivärisiä punaisia, vihreitä, keltaisia, valkoisia, sinisiä ja oransseja hedelmiä, marjoja ja vihanneksia saa parhaan suojan. Pidä huolta että lautaseltasi löytyy ainakin 6 eri väriä päivittäin.

Kaikki vihannekset ja hedelmät ennaltaehkäisevät syöpää, eritoten sipuli, valkosipuli ja tomaatti. Syö kasviksia silti monipuolisesti. Jopa pähkinöissä ja auringonkukansiemenissä on antioksidantteja, mutta niiden ei ole vielä todettu olevan tehokkaita syöpää vastaan.