Posts Tagged ‘aivotoiminta’

Aivotoiminta ja mari

24.7.2010

Harvardin Lääketieteellisellä osastolla Bostonissa on tutkittu marihuanan vaikutusta aivotoimintaan. Tutkimukseen osallistui kolme ryhmää, joissa osanottajien ikäjakauma oli 30-55 vuotta. Yksi ryhmä käsitti henkilöt, jotka polttivat maria jatkuvasti ja olivat polttaneet yli 5000 kertaa. Toinen ryhmä koostui henkilöistä, jotka olivat polttaneet maria, mutta olivat lopettaneet. Kolmas ryhmä oli kontrolliryhmä, joka ei ollut polttanut lainkaan tai ainoastaan 50 kertaa elämänsä aikana.
Kaikki kolme ryhmää lupautuivat olemaan polttamatta maria seuraavat 28 päivää. Kaikille ryhmille tehtiin kerran viikossa testi. Jatkuvasti maria polttavat saivat huonoja tuloksia ensimmäisellä viikolla kun heitä verrattiin muihin ryhmiin. Kuitenkin testin viimeisenä päivänä heidän tuloksensa eivät eronneet muiden tuloksista.
Tästä vedettiin johtopäätös että marihuanan aiheuttamat aivotoiminnan haitat eivät olleet pysyviä ja ne hävisivät jos oli 28 päivää polttamatta.
Marihuana on laitonta ja luokitellaan huumausaineeksi. Käytön lopettaminen parantaa muutakin kuin aivotoimintaa.

Mainokset

Aivotoiminta ja alkoholi

23.4.2010

Universiteit van Amsterdamissa on tutkittu alkoholin vaikutusta reaktiokykyyn ja aivojen toimintaan. Jo pieni määrä alkoholia veressä riittää hidastamaan suorituskykyä merkittävästi ja lisää virheriskiä.
Vaikka henkilön alkoholimäärä veressä ei ylittäisikään 0,5 promillea, joka on rattijuopumuksen raja, hän on jo vaaratekijä liikenteessä. Jo aivan pieni määrä alkoholia veressä vaikuttaa ihmisen aivotoimintaan niin että hän ei edes tajua että on tekemässä virhettä.

Haasta aivosi!

21.2.2010

Jos et käytä aivojasi menetät ne.  Aivot nimittäin, tai paremminkin kyvyt,  joita aivoillasi on. Jos et rasita aivojasi millään, niistä tulee hitaammat, sanoja on vaikea löytää, jokapäiväisistä askareista on hankala suoritutua, saati sitten uusista tehtävistä tai uusista haasteista.
Jos et ole koulun loppumisen jälkeen opetellut mitään uutta, nyt on aika aloittaa. Opettele uusi kieli, uusi tietokoneohjelma, uusi peli, uusi harrastus. Mitä hyvänsä, joka haastaa aivosi.
Valitse tarpeeksi vaikea laji, että aivonystyräsi saavat pinnistellä ja hyvän haasteen. Älä kuitenkaan liian vaikeaa, sillä silloin saatat keskeyttää haasteen.
Mitä vanhemmaksi tulet sen tärkeämpää on että säilytät henkiset kykysi.

Milloin on syytä aloittaa liikunta?

12.1.2010
  • aivosi eivät oikein toimi, tai toimivat pätkittäin
  • bussille juokseminen aiheuttaa miltei astmakohtauksen
  • et jaksa nostaa ruokakasseja, vaan viet ne kärryllä auton luo
  • et näe kenkiesi väriä kun seisot suorana, joku outo kumpu on edessä
  • haluat rauhoittua itseksesi työpäivän jälkeen
  • hengästyt kun yrität liikkua hieman ripeämmin
  • kengännauhojen solmiminen ei onnistu ilman vippaskonsteja
  • puolisosi on sitä mieltä että liikunta tekisi sinullekin hyvää
  • rasva-arvosi (kolesteroli, triglyseridit) on koholla
  • selkää särkee joka aamu
  • verenpaineesi on koholla
  • verensokerisi on koholla
  • AINA on hyvä syy aloittaa liikunta

Jos yksikin näistä kohdista tuntui tutulta on aika aloittaa liikunta ja heti. Ylös, ulos ja lenkille!