Posts Tagged ‘e-pillerit’

Rintasyöpä ja e-pillerit

12.12.2010

Aikaisemmin uskottiin että e-pillereillä ei ole juurikaan mitään vaikutusta rintasyövän kehittymiseen. Tutkijat ovat viime vuosina joutuneet perumaan puheitaan.
E-pillerit lisäävät rintasyövän riskiä jopa 50%. Jos sinulla on perinnöllinen alttius rintasyöpään tai munasarjasyöpään. Riski ei katoa, vaikka lopettaisit e-pillereiden syömisen.
Aikaisemmin luultiin että riski katoaa 5 vuodessa, kun e-pillereiden käyttö on lopetettu. Nyt tiedetään että riski ei katoa.
Tutkimukseen otti osaa 1600 naista eri maista.

Sapettaako?

22.10.2010

Kiehuuko sappi? Tunnetilat vaikuttavat myös sappirakon toimintaan. Jos olet usein kiukkuinen, ärtynyt ja vihainen (joko syystä tai ilman syytä) on aika miettiä miten sappiparka mahtaa voida.  Maksa huolehtii sappinesteen valmistamisesta, mutta sappirakko on se paikka, mistä sappi virtaa suoleen. Sappea erittyy tarpeen mukaan riippuen siitä miten rasvainen ateria on. Sappi osallistuu ruuan hajoittamiseen.

Suurin syy sappivaivoihin löytyy ruokavaliosta. Jos ruokavalio on hyvin kolesterolipitoista (eläinperäistä) on mahdollista että elimistö alkaa tuottaa sappikiviä, samoin käy jos ylipaino vaivaa, e-pillerit eivät myöskään paranna tilannetta, koska estrogeeni lisää kolesterolin tuotantoa. Kolesterolikivet ovat yleisin sappikivien muoto (90% kivistä).
Sappikivet voivat olla muodostuneet myös muista aineksista, joita elimistöön on kertynyt tai niitä on nautittu ylimääräisesti. Osa kivistä on pigmenttikiviä tai sekakiviä, joissa on bilirubiinia (sappiväriaine). Kalkkisuoloja sisältäviä kalkkikiviä muodostuu henkilöille, jotka nauttivat liikaa kalsiumia. Maksasairaudet ja ohutsuolen sairaudet altistavat myös sappikiville, samoin tekevät lääkeaineet, liiallinen kivennäissuolojen nauttiminen ja epäterveellinen ruokavalio.
Aluksi sappikivet ovat pieniä kiteitä ja vasta vuosien myötä niistä alkaa muodostua soraa ja isompia kiviä. Kipuja ja tulehdus seuraa vasta kun kivet ovat kasvaneet niin suuriksi että ne voivat tukkia sappitiehyen tai aiheuttaa ärsytystä sappirakon seinämiin. Yleensä kivet ovat olleet vuosikausia ihan rauhallisia, kun maaginen 30-40-vuoden ikä lähestyy tai ylittyy sappivaivat yleistyvät. Naisilla sappivaivoja on joka viidennellä naisella ja miehillä joka kymmenennellä miehellä.
Yleensä sappikivikohtaus tulee yllättäen. Rasvainen ruoka, riita, ärtymys tai jopa hedemien syönti saattaa laukaista kohtauksen. Kohtaus tuntuu kipuna, kun sappikivi juuttuu sappitiehyeeseen. Moni voi erehtyä pitämään asiaa sydänkohtauksena, koska kipu alkaa sydämen tienoilta ja siirtyy siitä oikealle puolelle, säteillen selkään ja hartiaan. Oksentelua ja pahoinvointia voi myös olla. Mikään asento ei tunnu hyvältä. Kohtaus menee yleensä ohi 3-6 tunnissa. Jos ei mene, on syytä lähteä lääkäriin. Mielestäni yleensäkin on syytä lähteä lääkäriin, jotta mahdollinen sydänperäinen kipu saadaan poissuljettua ja sappivaiva hoidettua.

Mikä lisää vitamiininen tarvetta?

9.8.2010

On moniakin asioita, jotka kuluttavat ruuasta saatavia vitamiineja nopeammin. Tässä muutamia:

  • alkoholi kuluttaa B-vitamiineja. Alkoholisteilla on yleensä krooninen B-vitamiinin puute.
  • antibiootit järkyttävät suoliston bakteerikantaa, joten K- ja B-vitamiineja tarvitaan enemmän ravinnosta.
  • e-pillerit lisäävät B-vitamiinin tarvetta, erityisesti B6-vitamiinin.
  • nesteenpoistolääkkeet nopeuttavat vesiliukoisten vitamiininen poistumista elimistöstä.
  • runsasenergistä (paljon kaloreita)  ravintoa syövät tarvitsevat enemmän B-vitamiineja, jotta elimistö pystyisi käyttämään ruuan paremmin hyödykseen.
  • stressi ja sairaudet lisäävät C-, B1- ja B3-vitamiininen tarvetta tilapäisesti.
  • teen ja kahvin nauttiminen estää B1-vitamiinin imeytymistä.
  • tupakointi kuluttaa C-vitamiinia. Tupakoitsijan C-vitamiinin tarve on yli 50% suurempi kuin tupakoimattoman.
  • vanhoilla ihmisillä, A- ja C-vitamiinin sekä foolihapon (B9-vitamiini) imeytyminen hidastuu, joten niitä tarvitaan enemmän.
  • voimakas ruumiillinen rasitus, kova työskentely voi kohottaa vitamiinien tarpeen kaksinkertaiseksi.

Ehkäpä siksi muinaisessa Roomassa gladiaattorit elivät enimmäkseen kasvisruualla.

Raskauden pelko vähentää haluja ?

28.6.2010

Naisten halukkuutta sterilisaation jälkeen verrattuna halukkuuteen ennen sterilisaatiota tutkittiin 4576 naisen voimin. Sterilisointitoimenpide oli munajohtimien sitominen kiinni. 80% naisista oli sitä mieltä että toimenpide ei muuttanut mitenkään heidän seksuaalista kiinnostustaan tai mielihyväänsä. Loput 20% naisista, jotka kokivat että heistä tuli halukkaampia ja että he saivat enemmän mielihyvää. Syyksi tähän ilmoitettiin että ei enää tarvinnut pelätä ei-toivottua raskautta. Toinen syy lienee ollut se että heillä ei ollut enää e-pillereiden aiheuttamia sivuvaikutuksia.

E-pillereiden väärinkäyttöä

4.5.2010

Yleensä e-pillerit ovat tehokas ehkäisymenetelmä, jos niitä käytetään oikein. Vain 13% naisista, jotka syövät e-pillereitä käyttää niitä oikein.
Kolme yleisintä virhettä:

  1. Jätetään pillereiden ottaminen väliin, kun tulee sivuvaikutuksia, kuten pahoinvointia ja verenvuotoja
  2. Ei aloiteta heti uutta pakkausta, kun edellinen loppuu
  3. Pillereitä ei oteta järjestyksessä

Mitä sivuvaikutuksiin tulee, ne kuuluvat e-pillereiden normaaliin käyttöön, lievä päänsärky, pahoinvointi ja rintojen arkuus ovat täysin normaalia 3-6 ensimmäisen kuukauden aikana ja sen jälkeenkin.
Haittoja voi koittaa minimoida ottamalla pillerin joka päivä samaan aikaan illalla tai ruuan kera.
Pillereiden ottamattomuudesta seuraa yleensä se että teho heikkenee eli sitä tulee sitten raskaaksi.

Turvonneet nykyihmiset

2.4.2010

Kun katselelee ympärilleen suunnilleen puolet ihmisistä on jollain lailla turvonneen näköisiä. Osalla kysymyksessä on nesteturvotus, osalla turvotus on jo muuttunut pysvämmäksi rasvakudokseksi. Keskimäärin 40-60% ihmisistä on jotenkin muuttunut pallomaisiksi. Pallomaisuus ei ole hyvä muoto, sillä se saa ihon venymään ja rasittaa tukikudoksia. Pyöreät muodot kertovat myös siitä että aineenvaihdunta ei toimi optimaalisesti ja sydän- ja verenkierto on tiukoilla. Kaiken lisäksi jatkuva turvotus kohottaa verenpainettakin ja lisää diabetes-riskiä

Mikä on syynä moiseen:

  1. Liiallinen suolankäyttö.  Suola sitoo nestettä elimistöön. Aloita vähentämällä suolankäyttöä. Vaihda aluksi vaikka yrttisuolaan ja vähennä, vähennä ja vähennä. Suolan voi korvata myös mausteilla ja yrteillä ruuassa. Kun pistää reippaasti mustapippuria, chiliä, cayennenpippuria tai tuoretta inkivääriä  ei suolan puutetta edes huomaa.
  2. Alkoholin käyttö. Erityisesti olut.  Ole pari viikkoa  juomatta niin huomaat eron.
  3. Liikkumattomuus. Kävele kuukauden ajan tunti päivässä niin huomaat eron.
  4. Liian vähäinen veden juonti. Juo vettä 2-3 l päivässä.
  5. Keinotekoiset makeutusaineet. Monissa kevyttuotteissa on käytetty sokerin asemasta keinomakeuttajia, ne keräävät kuitenkin nestettä ja aiheuttavat turvotusta. Vaihda virvoitusjuomat veteen ja siirry oikeaan kunnon ruokaan. Huomaat eron parissa kuukaudessa.
  6. Liikaa hiilihydraatteja ja tärkkelystä sisältävä ruokavalio. Unohda karkit ja makeiset ja sokeriset leivonnaiset, ne aiheuttavat vatsan turvotusta. Kun luovut kokonaan sokerista ja valkoisesta vehnäjauhosta  huomaat eron parissa viikossa.
  7. Liikaa kahvia. Lopeta kahvin juonti pariksi kuukaudeksi niin huomaat eron.
  8. Stressi.  Hidataa aineenvaihduntaa ja aiheuttaa turvotusta. Opettele rentoutumaan.
  9. Istumatyö. Jos istut päivät pitkät tietokoneella liikkumatta, vatsasi alkaa turvota. Harrasta liikuntaa ennen töihin menoa, töissä tauoilla ja töiden jälkeen, huomaat eron. Keskity erityisesti vatsalihasten treenaamiseen ja venyttelyyn sekä aerobiseen liikuntaan.
  10. E-pillerit, hormonihoidot ja kilpirauhasen toimintahäiriöt. Jos huomaat että alat turvota hormoneista tai epäilet että turvotuksesi on kilpirauhasperäistä käväise lääkärillä. Tarkista kuitenkin sitä ennen että syy ei johtuu yhdestäkään yhdeksästä edellä mainitusta kohdasta.
  11. Unettomuus ja nukkumattomuus. Jos et nuku tarpeeksi kehosi alkaa turvota. Tarkista että nukut vähintään 8 tunnin yöunet. Mene aikaisemmin nukkumaan jos se ei ole muuten mahdollista. Pimennysverhot, korvatulpat ja unimaski on jo keksitty.

Löysä kuin lettutaikina

31.3.2010

Näin saat hankituksi roikkuvan ja hyllyvän vartalon ja löysän ihon:

  • laihduta 1-2 kk:ta pelkällä ruokavaliolla ja palaa sitten taas entisiin ruokailutottumuksiin 1-2 kk:ksi, jatka tätä jojo-dieettiä koko vuoden.
  • syö raskauden aikana kahden edestä, älä harrasta mitään liikuntaa
  • käytä E-pillereitä
  • juo olutta useita kertoja viikossa
  • syö suklaata, karkkeja, pullaa ja/tai leivoksia
  • syö runsaasti vaaleaa leipää
  • korvaa ateriat voileivällä
  • hotki ruokasi pureksimatta
  • jätä aterioita väliin
  • aja aina autolla, älä koskaan kävele, mieluusti aja auto aina ihan oven eteen
  • käytä aina hissiä, älä koskaan portaita
  • ota pitkiä kuumia kylpyjä
  • tupakoi
  • vietä suurin osa vapaa-ajastasi sohvalla katsellen TV:tä ja syöden
  • vietä suurin osa vapaa-ajastasi tietokoneen ääressä ja syö
  • älä valmista koskaan itse ruokaa, elä noutoruualla, kaupan eineksillä  ja ravintola-aterioilla
  • korvaa ruoka vitamiinipillereillä ja ravintoainevalmisteilla

Jos olet nuori ihminen, löysän vartalon ja ihon muodostumiseen menee noin 1-5 vuotta tällä menetelmällä, vanhemmille ihmisille riittää jo ihan muutama kuukausi näitä harjoitteita.  Sitten kun löysä vartalo on saavutettu vie vuosia saada se taas takaisin entiselleen. Useimmiten tarvitaan vielä lisäksi kirurgiaa. Onko sinulla siihen varaa?