Posts Tagged ‘geenit’

Nuoret naiset ja rintasyöpä

28.6.2010

Alankomaissa tutkijat ovat tutkineet nuorten naisten rintasyöpäalttiutta geenien kautta. Tutkimukseen otti osaa 13 naista iältään 21-41 vuotta. Heillä oli geeniensä puolesta hyvin korkea riski saada rintasyöpä.
Tutkijat löysivät geneetisen ”sormenjäljen” rinnan kasvaimista, jotka mahdollisesti ennustavan miten hyvin syöpä voidaan parantaa pelkästään kirurgisilla toimenpiteillä. Näin olisi mahdollista välttää kemoterapia, hormoniterapia ja sädehoito.
Tämä geenimarkkeri toimii paremmin kuin perinteiset ennustusmenetelmät, kuten kasvaimen koko ja lymfasolmukkeiden aktiivisuus. Nuorilla naisilla rintakudos on yleensä tiivistä ja monet nuoret naiset kärsivät mastopatiasta, joka vaikeuttaa mammografialla tehtävän tutkimuksen tulkitsemista.
Näyttäisi siltä että myös suuressa rintasyöpävaarassa perintötekijöiden takia olevat naiset saavat uutta toivoa. Enää ei tarvitsisikaan poistaa rintoja kokonaan, vaan ainoastaan kasvain ja sekin siinä tapauksessa että osoittautuu rintasyöväksi.

Tuleva miehesi haisee ihan isältäsi

10.6.2010

Tähän päätelmään on Chicagon Yliopiston tutkijat päätyneet. He antoivat naisille haisteltavaksi miesten T-paitoja ja pyysivät naisia valitsemaan sen paidan, joka tuoksui heidän mielestään miellyttävimmältä.
Nainen suosi sellaisen miehen hajua, jonka immuunijärjestelmän geenit olivat samanlaiset kuin naisen isällä.

Mahtaneeko tämä tutkimus päteä myös miesten suhteen, valitseekohan mies vaimonsa äitinsä hajun perusteella?