Posts Tagged ‘hartiasärky’

Niskasärkyjä

25.9.2009

Nykyään suurin osa ihmisistä valittaa niska- ja hartiaseudun kipuilusta ja jäykkyydestä. Epäilen että suurin syy siihen ovat yksipuoliset ja toisinaan väärät työasennot sekä liiallinen tietokoneen käyttö ja liian vähäinen liikunta.

Joka tapauksessa ensin olisi syytä miettiä missä tilanteissa särky ja kipu alkavat tuntua. Sitten kun syy löytyy, asian korjaaminen on hieman helpompaa.

Syytä miettiessä voi vaikka hieman venytellä lihaksiaan. Yksi hyvä liike on sanoa EI päällään. Ja kunnon EI – hartiasta hartiaan. Käsivarsia voi myös heilutella. Kurottaa kattoa kohti ensin toinen käsi ja sitten toinen. Hartioita voi myös nostella ylös alas ja kokeilla saako lapaluut yhteen selän takana pelkästään olkapäitä siirtämällä. Toista kaikkia harjoituksia vähintään kymmenen kertaa ja mielellään aina kun sinulla on töissä tai koulussa tauko. Kotona vaikka tunnin välein.

Jos vielä kuukauden kuluttua on niskasärkyä on paras kääntyä fysioterapeutin puoleen tai varata aika hierojalle. Hierojalla on hyvä käydä säännöllisesti kerran viikossa ja kun särky alkaa helpottaa hieman harventaa käyntejä.

Suurimalla osalla ihmisistä niskasärky on itseaiheutettua. Ihminen on luotu liikkumaan. Toki niskasärky voi johtua muistakin tekijöistä.

Mainokset