Posts Tagged ‘hormonikorvaushoito’

Hormonikorvaushoidon lyhyt historiikki

25.9.2010

Kansanomaiseen tietouteen hormonikorvaushoidot tulivat 1960-luvulla Yhdysvalloissa, kun Robert Wilson ehdotti että estrogeenilla voitaisiin saada helpotusta kuumiin aaltoihin, väsymykseen, ärtyvyyteen ja muihin oireisiin, jotka liitetään  estrogeenin määrän vähenemiseen vaihdevuosien aikana. Tästä seurasi se että monet naiset ja lääkärit innostuivat uudesta hoitomuodosta.
1970-luvulla ilmeni ensimmäinen tumma pilvi hormonikorvaushoidon taivaalla. Julkaistiin kaksi tutkimusta, joista ilmeni että estrogeenivalmiste voi lisätä kohtusyövän riskiä. Lääketehtaiden vastaus asiaan oli tarjota uutta valmistetta, jossa estrogeeni oli yhdistetty progesteroniin, jonka piti pitää kohdtusyövän riski matalammalla tasolla.
1980-luvulla ajateltiin että estrogeeni-progesteroni -yhdistelmä voisi myös alentaa sydäntautiriskiä, osteoporoosiriskiä ja jopa auttaa Alzheimerin tautiin. Valitettavasti vain tutkimuksissa ilmeni että valmiste lisää rintasyöpäriskiä.
Tehtiin uusia tutkimuksia, joiden tulokset olivat vaihtelevat. Riippuen lähinnä tutkimuskohteista ja heidän elintavoistaan. Selvää tulosta ei oikein saatu.
1993 päätettiin tehdä kaksoissokkotutkimus, johon kuului myös kontrolliryhmä. Tutkimukseen otettiin 16 000 naista, jotka olivat ylittäneet vaihdevuosi-iän ja heidät arvottiin satunnaisesti ryhmiin (toinen ryhmä söi sokeripillereitä ja toinen hormonivalmistetta). Tutkimus ehti kestää 8 vuotta, sitten tapahtui kuitenkin jotain yllättävää. Selvisi että hormonivalmiste itse asiassa lisäsi sydäntautiriskiä, veritulppariskiä ja sydäninfarktiriskiä. Kun tähän liitetään aikaisempi tieto asiasta että rintasyöpäriski lisääntyy, jouduttiin toteamaan että valmiste itse asiassa lisää naisten terveysriskejä enemmän kuin auttaa heitä. Tutkimus päätettiin lopettaa kesken – sattuneesta syystä.
Koska hormonikorvaushoito ei näyttänyt sopivan vanhemmille naisille tehtiin 2000-luvun alkupuolella uusi tutkimus, jossa sitä kokeiltiin nuoremmille naisille. Tutkijat toivoivat että valmiste sopii lyhytaikaseeen käytöön (4-5 vuotta) naisille, jotka ovat vaihdevuosien alkuvaiheessa. Valitettavasti samat haitat tulivat esille myös tässä tutkimuksessa.

Itse mietin että miksi ihmeessä naisille väen väkisin täytyy saada markkinoitua hormonikorvaushoitoja, kun niistä ei näytä olevan mitään muuta kuin haittaa. Mietin myös että kuka nainen suostuu koekaniiniksi hoitoon, johon voi kuolla.

Mainokset

Vaihdevuodet ja vyötärön ympärys

2.2.2010

Vaihdevuosiin liittyy osalla naisista fyysisiä oireita kuten hikoilua, kuumia aaltoja, unettomuutta ja limakalvojen kuivumista. Näihin oireisiin he hakevat apua hormonikorvaushoidoista. Osa saa apua ja osa ei. Monille korvaushoito aiheuttaa turvotusta, päänsärkyä ja vuotohäiriöitä.
Osalle naisista vaihdevuodet aiheuttavat kasvojen karvoituksen voimistumista ja hiustenlähtöä, sekä rasvan kertymistä vyötärön seutuun. Syynä tähän on munarakkuloiden tuottaman estrogeenin loppuminen ja LH-hormonin aiheuttama (suhteessa liiallinen) androgeenituotanto.
Viimeistään siinä vaiheessa kun rasvaa alkaa kertyä vyötärölle olisi hyvä herätä. Sillä 60%:lla vaihdevuosi-iän ohittaneista naisista on verenpaine koholla tai kohoamassa.
Millä vyötärönympärystä sitten pienennetään? Samalla tavalla kun on tehty jo satoja tuhansia vuosia. Lisätään liikuntaa ja vähennetään ruuan määrää ja katsotaan että se ruoka, mitä syödään on terveellistä. Jos vyötärönympärys vain jatkaa suurenemistaan liikunnasta ja ruokavalion muutoksista huolimatta, olisi hyvä miettiä kannattaako hormonikorvaushoitoa jatkaa? Kumpi on pahempi sydäninfarkti vai se että kärsii kuumista aalloista ja unettomuudesta? On myös hyvä käydä tutkituttamassa kilpirauhasensa, joskus ongelma ei olekaan vaihdevuodet, vaan kilpirauhasen toimintahäiriö.