Posts Tagged ‘immuunipuolustus’

Eroon siitepölyallergiasta

5.11.2010

Tässä jutussa mainittu hoitokeino ei tepsi kaikille, mutta 70% ihmisistä, jotka uskalsivat hoitoa kokeilla pääsivät eroon allergiastaan tai saivat allergiaansa huomattavaa apua.
Siitepöly on yleisin allergian aiheuttaja Suomessa ja allergikkoja on paljon. Vaiva alkaa keväällä kun ensimmäiset lehtipuut alkavat kukkia maalis-huhtikuussa, jatkuen sitten koko kevään ja kesän. Hankalaksi hoidon tekee se että siitepölyä ei voi välttää mitenkään. Muiden allergioiden hoidossa yritetään välttää allergisoivaa ainetta. Siispä siitepölyallergikko vaan yrittää sinnitellä antihistamiinitablettien, kortisonin, silmätippojen ja nenäsuihkeittensa kanssa vuodesta toiseen. Miten olisi ihan toisenlainen lähestymistapa?

Kun elimistö ylireagoi siitepölylle on elimistön puolustusreaktiopuolella jotain vikaa. Siispä immuunipuolustusta on vahvistettava:

  • syömällä monipuolista ja terveellistä ruokaa
  • liikkumalla riittävästi
  • nukkumalla tarpeeksi
  • lepäämällä tarpeeksi
  • noudattamalla terveitä elämäntapoja
  • välttämällä stressiä

Kun immuunipuolustus on vahvempi on aika aloittaa itse hoito. Kyseessä on siedätyshoito, joka aloitetaan jo useita viikkoja ennen siitepölykauden alkamista. Tapoja on kaksi: ruiskeena annettava hoito, jossa allergeeneja ruiskutetaan pieniä määriä kehoon tai siitepölyhiukkasten nauttiminen suun kautta.
Molemmissa tapauksissa annokset ovat hyvin, hyvin pieniä. Elimistöä totutetaan vähitellen allergiaa aiheuttavaa aineeseen. Miten kauan aikaa paranemiseen kuluu, riippuu siitä kauanko allergia on ollut ja miten vaikea allergia on. Joskus parantumista tapahtuu viikoissa, joskus vasta vuosien kuluttua. Kaikki eivät parane.
Omin päin siedätyshoidon aloittamista en suosittele. Aluksi on hyvä hakeutua siedätyshoitoa antavien terveydenhuollon ammattilaisten pariin. Kun keho on saatu jo sietämään allergiaa aiheuttavaa ainetta, hoitoa voi jatkaa kotona, kunnes siitepölyallergia helpottaa.

Mainokset

Vyöhyketerapiaa

1.11.2010

Kun olin pieni, mummolla oli tapana hieroa jalkojani. Silloin en tiennyt että kyseessä on vyöhyketerapia.  Minusta oli vain niin mukavaa kun joku näpläsi jalkapohjiani. Tuntui että kaikki maailman vaivat unohtuivat ja tuntui vain niin hyvältä. Edelleenkin minusta on kiva kun jalkapohjiani hierotaan.
Vyöhyketerapiasta on olemassa erilaisia koulukuntia. Periaate lienee kuitenkin kaikilla sama: jalan tiettyjä alueita (vyöhykkeitä) käsittelemällä vaikutetaan kehon eri alueisiin. Ilmeisesti koko ihmisen keho löytyy heijastealueina jalkapohjasta.
Osa vyöhyketerapeuteista käsittelee myös käsiä, korvia ja/tai kehon akupisteitä. Ilmeisesti myös koko kehon vyöhyketerapiaksi kutsuttu hoito on olemassa, kuten myös psykologinen vyöhyketerapia. Osa terapeuteista käyttää peukaloitaan hoitoa tehdessä, osa painelee alueita tikulla tai puikolla. Henkilökohtaisesti pidän kyllä huomattavasti enemmän peukalotekniikasta, kuin hampaat irvessä puikolla jalkapohjiani ruhjovasta sadistisesta terapeutista. Syy tähän on se että hoitava kosketus vapauttaa kehosta endorfiineja, jotka ovat kehon omia kipua lievittäviä aineita. Liian kova kosketus ei myöskään rentouta asiskasta, vaan saa lihakset ja koko kehon jännittymään entistä enemmän. Stressaantunut asiakas kokee lisää stressiä. Tosin stressi laukeaa kyllä kun saa hoitopaikan oven takanaan kiinni ja pääsee kyseisestä terapeutista eroon.
Periaatteessa vyöhyketerapiaa voi käyttää apuna melkein missä hyvänsä vaivassa. On kuitenkin hyvä muistaa että kaikki hoidot eivät tepsi kaikilla samalla tavoin ja itse en menisi vyöhyketerapialla ihan kaikkia vaivoja hoitamaan. Vyöhyketerapiasta voi olla kuitenkin apua stressiperäisiin vaivoihin: unettomuuteen, ummetukseen, päänsärkyyn, flunssiin, ruuansulatusongelmiin, vastustuskyvyn parantamiseen tauteja vastaan ja jopa hartiaseudun jännitystiloihin.
Hoidon jälkeen on hyvä juoda runsaasti vettä ja muistaa tehdä myös itse jotain vaivojensa eteen.

Voimaa, kestävyyttä ja stressin lievitystä

9.10.2010

Yrttejä, jotka lupaavat otsikossa mainittuja asioita kutsutaan adaptogeeneiksi. Kyseisiä yrttejä pidetään joskus superyrtteinä (kuten Kippari-Kallen pinaatti, Asterixin ja Obelixin taikajuoma jne.), jotka tepsivät melkein vaivaan kuin vaivaan, parantaen väsymyksen, ruokahalun, päänsäryn, rytmihäiriöt, hikoilevat kädet, parisuhteen, selkäkivun, unettomuuden, liiallisen nukkumisen ja seksuaalisen halun. Taaskaan ei kannata uskoa ihan kaikkea.
Toki adaptogeeneillä on vaikutusta kehoon, ne yleensä parantavat verenkiertoa koko kehossa, kohottavat energiatasoa, tukevat immuunijärjestelmään, parantavat muistia ja nopeuttavat kehon paranemisprosesseja. Kuitenkaan ne eivät paranna mitään sairauksia, vaan toimivat lähinnä ennaltaehkäisevästi, niin että keho pysyy paremmassa kunnossa.
Adaptogeenit kuuluvat olennaisena osana ayurvedaan, kiinalaiseen lääketieteeseen, Pohjois-Amerikan intiaanien yrttiperinteeseen ja monien muiden mannerten yrttiperinteeseen. Adaptogeenejä käytetään sellaisenaan, yhdisteinä erilaisissa yrttikeitoksissa (formulat) ja ruuan mausteena tai ruokana.

Tässä muutama adaptogeeni:
Amerikkalainen ginseng (Panax quinquefolius) kasvista käytetään juuri
Amla, Amalaki, Yu gan zi (Emblica officinalis) kasvista käytetään hedelmä
Ginseng (Panax ginseng) kasvista käytetään juuri
Guduchi, kuan jin teng, Heart-leaved Moon-seed (Tinospora cordifolia) kasvista käytetään juuri ja varsi
He shou wu, Fo-ti, Fleeceflower (Polygonum multiflorum) kasvista käytetään juuri
Jiogulan, Jiao gu lan, Gynostemma (Gynostemma pentaphyllum) kasvista käytetään maanpäällinen osa
Koiperhosen toukassa elävä sieni, dong chong xia cao, Cordyceps (Cordyceps sinensi) sieni, käytetään kokonaan
Kurjenherne, Huang-qi, Astragalus (Astragalus membranaceus) kasvista käytetään juuri
Lakritsi (Glycyrrhiza glabra, Glycyrrhiza uralensis) kasvista käytetään juuri
Palsamiköynnös, sitruunaköynnös, wu wei zi, Schisandra (Schisandra chinensis) kasvista käytetään hedelmät ja siemenet
Peikonkello, aasiankello, Dang shen (Codonopsis pilosula, Codonopsis tangshen) kasvista käytetään juuri
Prince seng, tai zi shen (Pseudostellaria heterophylla) kasvista käytetään juuri
Pyhä basilika (Ocimum sanctum, Ocimum gratissimum) kasvista käytetään sen maanpäällinen osa
Reishi (Ganoderma lucidum) sieni, käytetään kokonaan
Rhaponticum, maral root, leuzea (Rhaponticum carthamoides) kasvista käytetään juuri
Rohtokoisio, Ashwagandha (Withania somnifera) kasvista käytetään juuri
Ruusujuuri, pohjan ruusujuuri, kivihorma, Rhodiola, golden root, hong jing tian (Rhodiola rosea) kasvista käytetään juuri
Shatavari, tian men dong (Asparagus racemosus) kasvista käytetään juuri
Venäjänjuuri, Siperian ginseng, taigajuuri, venäläinen ginseng, ci wu jia, Eleutero (Eleuterococcus senticosus) kasvista käytetään juuri ja varren kuori

Adaptogeeneja on huomattavasti enemmän, mitä tässä on mainittu.

6 tapaa vahvistaa immuunivastetta

7.8.2010
  1. Anna itsellesi aikaa rentoutua. Stressi kohottaa kortisolin, noradrenaliinin ja muiden stressihormonien tasoja, mikä alentaa immuunivastetta. Rentoudu siis päivittäin. Lämmin kylpy, hetki sohvalla hyvän kirjan tai lehden parissa tai mukava kävelylenkki. Valitse oma rentoutumismuotosi.
  2. Etsi liikuntalaji josta pidät. Mitä mukavampaa sinulla on kuin liikut, sen todennäköisemmin jatkat harrastusta.
  3. Juo jogurttia, jossa on eläviä bakteereita. Lusikallinen päivässä riittää pitämään hyvän suolistobakteerikannan voimissaan.
  4. Kun syöt niitä 5 päivässä, se riittää. Nimittäin hedelmiä ja vihanneksia. Lasi tuoremehua, salaattia, hedelmä ja kaksi annosta vihanneksia.
  5. Naura sydämesi kyllyydestä.  Katso hauskoja elokuvia, kerro vitsejä, nauti hyvästä ja hauskasta seurasta. Pääasia on että naurat niin että tuntuu. Mitä useammin naurat ja sinulla on hauskaa, sen parempi.
  6. Syö kuituja. Täysjyväleipä, mysli, pavut ja vihannekset pitävät vatsan kunnossa. 70% immuunivasteestasi sijaitsee vatsassa.

Crohnin tauti ja probiootit

19.6.2010

Crohnin tauti on krooninen tulehdustila suolistossa, johon nykylääketiede ei oikein tunnu löytävän syitä eikä selityksiä, puhumattakaan hoidosta.
Taudin oireita ovat kipu ja arkuus oikealla alavatsan alueella, kivuliaat suolistokouristukset, vatsan turvotus, usein toistuva ripuli, verisiä ulosteita, pahoinvointi, krooninen suolistotulehdus, josta aiheutuu vakava aliravitsemustila ja ravintoaineiden imetytymisen häiriöitä, suolistoon muodostuvat fistelit (kanavat, avautumat), joissa on infektoituneita märkätaskuja (paiseita), kuumetta, kivuliaita kasvaimia vatsanseudussa ja vakava painonlasku.
Välttämättä näitä kaikkia oireita ei ole aivan heti ja osa oireista saattaa puuttua kokonaan. Usein Crohnin tautia sairastava ihminen syö aivan normaalisti, mutta keho ei kykene ottamaan ravintoaineita vastaan.
Myöhäisvaiheessa saattaa kehittyä suoliston hiivatulehdus, anemia, krooninen väsymysoireyhtymä, artriitti, diabetes, hiustenlähtöä ja muita ravintoaineiden puutteesta johtuvia sairauksia.
Lähes 100 vuotta sitten venäläinen Nobel-palkittu tutkija tri Metchnikoff teki mullistavan keksinnön, jota ei juurikaan ole nykylääketieteessä hyödynnetty. Hän löysi suoliston hyvän bakteerikannan ja totesi sen vaikuttavan immuunijärjestelmään, ennaltaehkäisevä suolistosairauksia ja pitävän yllä suolikudoksen tervettä rakennetta. Nyttemmin tiedetään että nämä bakteerit, joita probiooteiksi kutsutaan kykenevät korjaamaan suolikudosta ja palauttamaan normaalin bakteerikannan suolistoon. Ne parantavat myös immuunipuolustusta ja suojaavat suolistoa patologisilta hiivoilta, homeilta ja loisilta (parasiitit).
Missä näitä probiootteja sitten on? Maitohappokäytetyissä elintarvikkeissa, hapanmaitotuotteissa ja niitä myydään myös kapseleina apteekeissa ja luontaistuotekaupoissa. Mitä useampaa lajia probiootteja suolistoosi saat sen terveempi on suolistosi normaali bakteerikanta.

Vai olisiko kysymyksessä ekinokokkoosi (echinococcosis)?

Ekinokokki (Echinococcus multiocularis, E. granulosus)on heisimato, joka aiheuttaa ekinokokkoosia. Oireina on kipua oikealla ylävatsalla, rintakipua, yskää, veriysköksiä, kuumetta, kutinaa, taudinkuva muistuttaa sappikivitautia. Tauti voi olla myös täysin oireeton. Tautiin ei ole tepsivää lääkitystä. Kystiä saadaan kuitenkin lääkityksellä pienennettyä ja niitä voidaan leikata kirurgisesti.

Mikä mahtaa olla suolistoloisten ja Crohnin taudin välinen yhteys?

Liikunta auttaa vastustamaan flunssaa

6.6.2010

Liikunnan/liikkumattomuuden ja flunssan välistä suhdetta on tutkittu 547 terveen miehen ja naisen voimin. Tutkimukseen osallistuneiden keski-ikä oli 48-vuotta ja tutkimus kesti vuoden ajan. Sinä aikana tutkittavien fyysistä aktiivisuutta vertailtiin, samoin kuin sairastettujen flunssien määrää.
Tulokset: Aktiiviset ihmiset sairastivat keskimäärin vain yhden flunssan vuodessa, joka oli 23% alhaisempi tulos kuin vähemmän aktiivisessa ryhmässä.
Fyysinen aktiivisuus siis näyttää vaikuttavan niihin immuunipuolustuksen soluihin, jotka torjuvat flunssaa. Vaikutus jatkuu vielä 3 tuntia liikuntasuorituksen lopettamisen jälkeenkin.
Kuitenkin saadakseen täyden hyödyn liikunnan flunssaa ehkäisevästä vaikutuksesta, liikuntaa on harrastettava joka päivä ja vähintään 30 minuuttia reipasta kävelyä tai muuta reipasta liikuntaa.

Kosketuksen kaipuu

18.5.2010

Ihminen on laumaeläin, olipa hän miten yksinäinen susi tahansa. Kaikki ihmiset tarvitsevat kosketusta. Kukaan ei voi antaa tarkkaa määritelmää milloin kosketuksen kaipuu on täytetty, mutta yleensä ihmiset tietävät sen itse. Kosketuksen kaipuu ei tarkoita seksiä. Kosketuksella voidaan tarkoittaa ihan fyysistä läheisyyttä eli konkreettista kosketusta tai ajatusten ja tunteiden jakamista. Kaikkeen tähän tarvitaan luotettava toinen ihminen, jolle voi kertoa asioitaan luottamuksellisesti.
Suhde luotettavaan ja turvalliseen ihmiseen auttaa selviämään vaikeuksista, helpottaa stressiä, joka taas parantaa immuunipuolustusta. Siksipä ihmiset, joilla ei ole hyvää íhmissuhdetta elämässään sairastelevat enemmän kun ihmiset, joiden kosketuksen kaipuu tulee täytettyä.
Yksinäisyyden tunne voi johtua kosketuksen kaipuusta. Ihminen voi olla naimisissa, suhteessa, suuressa perheessä ja silti tuntea yksinäisyyttä, koska hänen kosketuksen tarpeensa ei tule tyydytetyksi. Ihmisellä voi olla hyvin vilkas ja tyydyttävä seksielämä, mutta silti hänellä on tunne että jotain puuttuu.
Jos elämästäsi puuttuu kosketus ja ymmärrys sisintäsi kohtaan, sinun on syytä katsoa ympärillesi ja kertoa tarpeestasi ympäristöllesi. Ole tietoinen omista tunteistasi. Kerro mitä sinulta puuttuu ystävillesi, perheellesi ja tärkeille ihmisille elämässäsi. Jos asioista ei puhuta, kukaan ei tiedä mitä kannat sisälläsi. Jaa sisäiset tunteesi ja ajatuksesi. Jos lähelläsi ei ole ketään, on aika lähteä etsimään. Maailma on avara ja jokaiselle löytyy joku, joka jakaa samat ajatukset.

Terveysjuomaa

16.1.2010

Tutkimusten mukaan:
Jos juo ison lasillisen karpalomehua päivässä vähentään sydäntautiriskiä 40%:lla ja ennaltaehkäisee samalla virtsatietulehduksia.
Jos juo ison lasillisen tomaattimehua päivässä vähentää riskiä sairastua kohdunkaulan-, haima- ja rakkosyöpiin.
Jos juo viisi kuppia vihreää teetä päivässä kahden viikon ajan parantaa immuunipuolustuksesta huolehtivien solujen määrää 500%:lla eli solujen määrä kasvaa 5-kertaiseksi.

Flunssa ja siitä selviäminen

18.12.2009

Tärkeintä on omasta vastustuskyvystä huolehtiminen. Mitä parempi on oma vastustuskyky sairauksia vastaan, sen todennäköisempää on että ei saa tautia. Vastustuskyky vaikuttaa myös siihen miten voimakkaana taudin saa.
Näin parannat vastustuskykyäsi:
1. Ota myönteinen elämänasenne.
2. Nuku riittävästi. Tämä voi vaatia sitä että menee aikaisin nukkumaan. 8 tuntia yöunta on hyvä määrä, osa ihmisistä tarvitsee jopa 10-12 tunnin yöunet.
3. Ulkoinen ja retkeile luonnossa. Karaistuminen ulkoilmassa parantaa vastustuskykyä.
4. Pukeudu aina sään mukaan. Jos olet palelevaista tyyppiä hanki lämpimät alusvaatteet ja muista lämpimät sukat, tilavat kengät, joissa on lämmin vuori sekä lapaset ja lämminvuoriset rukkaset talvella.
5. Hengitä ulkona ollessasi nenän kautta. Ilma ehtii lämmitä ennen kuin pääty keuhkoihin.
6. Syö monipuolista ruokaa. Muista syödä riittävästi vihanneksia ja kalaa. Älä unohda marjoja ja hedelmiä, äläkä kokojyvätuotteita. Syö hapatettuja maitotuotteita tai -soijatuotteita ja lihaakin on hyvä syödä talvella, että tarkenee.

Jos flunssa on jo tullut. On aika hiljentää vauhtia.
1. Juo lämmintä mehua ja juo muutenkin paljon lämmintä vettä.
2. Pidä itsesi lämpimänä, mutta niin kuuma ei saa olla että hikoilee koko ajan.
3. Syö immuunipuolustusta kohottavia ruokia: valkosipulia, inkivääriä, karpaloita, puolukoita ja siitakesieniä.
4. Nauti C-vitamiinipitoisia kasviksia:  ruusunmarjat, pihlajanmarjat, mustaherukat, sitrushedelmät.
5. Pidä huolta että saat riittävästi sinkkiä:  syö mereneläviä, naudanlihaa, juureksia.
6. Lepää ja ota päiväunia.

Ei syyllisyyttä

28.8.2009

Tiedät tunteen. 
Olet ollut kiltti koko päivän, sitten kello tulee neljä ja ennenkuin huomaatkaan, olet jo sujauttanut suklaapatukan suuhusi.  Ja nyt tunnet syyllisyyttä.
Lopeta! – koska tutkimusten mukaan syyllisyyden tunteminen elämän nautinnoista kuten syömisestä, juomisesta ja rentoutumisesta, heikentää immuunipuolustusta. Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin listaamaan juuri heille kaikkein mieluisammat aktiviteetit ja sitten arvioimaan kuinka paljon mielihyvää tai syyllisyyttä nämä aktiviteetit aiheuttivat heille.  Tutkijat mittasivat sen jälkeen osallistujien syljestä  immunoglobuliini-A -tasot (kertoo miten vahva immuunijärjestelmä on).
Ihmisillä, jotka saivat syyllisyydentunteita mielihyvästään tasot olivat matalat ja he olivat alttiimpia sairauksille.
Mitkä ovat vaihtoehdot? Harrasta vain sellaista mistä et saa syyllisyyden tunteita vai  syö, juo ja ole onnellinen!