Posts Tagged ‘Parisuhde’

Älä anna rakkauden väljähtyä

13.12.2010

Arkipäiväisyys, välinpitämättömyys, mökötys, nalkutus, katkeruus… siinäpä muutama syy jotka tuhoavat hienon rakkaussuhteen.
Tarvitseeko rakkaussuhteesi tekohengitystä?

Tässä hieman happea:

  1. Etsi aktiivisesti ratkaisua ongelmatilanteissa.
  2. Huolehdi itsestäsi.
  3. Ilmaise itseäsi parisuhteessa.
  4. Kiitä ja kehu sitä toista puoliskoa ainakin kerran päivässä.
  5. Kosketa toista arvostavasti.
  6. Käyttäydy hyvin toista kohtaan.
  7. Muista että kompromissi on aina mahdollinen.
  8. Neuvotelkaa ristiriitatapauksissa.
  9. Ole realisti suhteen suhteen.
  10. Ota aina katsekontakti kun puhut toiselle tai kun sinulle puhutaan.
  11. Ota vastaan kiitosta ja kehua myös itse.
  12. Pidä yllä myönteistä perusasennetta suhteessa.
  13. Riitele kunnolla, mutta muista myös sopia ennen kuin aurinko laskee.
  14. Sivele ja hivele toista päivän mittaan.
  15. Suukota ja halaa – usein.
  16. Tuo omat toiveesi ja odotuksesi esiin positiivisella tavalla.
  17. Älä kiristä toista. Älä kosta.
  18. Älä käännä selkääsi toiselle.
  19. Älä luovu itsellesi tärkeistä aisioista, ole terveellä tavalla itsekäs.
  20. Älä odota, äläkä pyydä mahdottoia.
  21. Älä oleta että toinen täyttää kaikki tarpeesi.
  22. Älä viisastele!
  23. Älä vähättelet!

Miten pitää rakkaus elossa vanhassa suhteessa?

14.10.2010

Kun yhdessä on eletty vuosikymmeniä, kuulee usein kysymysiä: Vieläkö rakkautta riittää? Miten rakkauden saa pidettyä elossa? Miten rakkauden saa pidettyä aina tuoreena?

Muutama vinkki:

  1. Arvostakaa toisianne
  2. Pieni romanttinen ele silloin tällöin piristää
  3. Satsatkaa enemmän suhteeseenne kuin itseenne
  4. Pyrkikään siihen että arki sujuu hyvin
  5. Etsikää toisistanne yhdistäviä puolia, älkää eroavaisuuksia
  6. Älkää koskaan korottako ääntänne toisillenne tai huutako toisille, keskustelkaa vaikeista asioista rauhallisesti
  7. Opetelkaa tuntemaan toisenne, joka päivä uudelleen
  8. Naurakaa yhdessä usein, naurakaa myös itsellenne
  9. Tehkää yhteisiä juttuja usein
  10. Kiittäkää toisianne usein
  11. Miettikää toistenne hyviä puolia joka päivä ja sanokaa ne toisillenne
  12. Kertokaa joka päivä toisillenne että rakastatte toisianne, joko sanoin tai teoin
  13. Halatkaa toisianne päivittäin
  14. Kävelkää käsi kädessä
  15. Muistakaa hyvänyönsuukko
  16. Muistakaa että toinen ei ole itsestäänselvyys, vaan lahja, jonka saatte joka päivä

Avioeron jälkeen

29.9.2010

Avioero on kriisi, oli tilanne sitten millainen hyvänsä. Se vaikuttaa kaikkiin eron osapuoliin, olit sitten eroa haluava tai jatkaa haluava osapuoli.
Kriisissä on yleensä vaiheita, jotka on käytävä läpi. Jokainen käy niitä läpi omaan tahtiinsa. Avioero on kriisin lisäksi myös tilaisuus oppia itsestään ja elämästään, jotta voisi välttää samoja virheitä aina uudelleen ja uudelleen.

Avioeron kriisivaiheet:

  1. Pahan olon -vaihe – halutaan eroa ja ero laitetaan vireille
  2. Suru- ja paniikki -vaihe – kun päätös on tehty, tuska iskee
  3. Käytännön asiat hoitoon -vaihe – käytännön asioiden hoitoa (uusi asunto, uudet rutiinit jne.)
  4. Epätoivoinen flirttailu -vaihe – yritetään epätoivoisesti löytää joku, kunnes huomataan että se ei käy hetkessä
  5. Ei voisi vähempää kiinnostaa -vaihe – täysin kyllästynyt tapailemaan ihmisiä ja puhumaan ihmissuhteista hyväntahtoisten kanssaihmisten kanssa
  6. Uusi elämä -vaihe – alat nähdä elämän hieman laajemmin ja näet elämässäsi uusia mahdollisuuksia, kriisi alkaa helpottaa
  7. Asiat hallinnassa -vaihe – huomaat että elämä kantaa, olet oppinut virheistäsi ja et toista niitä, olet valmis ottamaan vastaan uuden rakkauden ja antamaan rakkautta jälleen

Deitin suosituin ominaisuus

27.9.2010

Tutkimuksen mukaan sinkkuihmisen suosituin ominaisuus nettideittailussa on hauskuus. Ihmisen siis halutaan olevan mieluummin hauska kuin mukava. Huumorintajuttomuus ei siis kannata.

Onko olemassa hyvää tapaa katkaista suhde?

9.9.2010

Sukset meni ristiin. Sitä tapahtuu usein. Toinen rakastaa ja toinen ei. Toinen haluaa erota ja toinen ei. Harvoin tilanne on niin onnellinen että molemmat haluavat erota. Yleensä riittää se että toinen on tyytymätön – ero tulee.
Ihminen voi olla kroonisen tyytymätön kaikkeen vuosia ja kertoa haluavansa erota, mutta ei eroa kuitenkaan. Tämä rassaa suhdetta ja lopulta käy niin että se toinen osapuoli, joka rakastaa haluaakin erota, koska kyllästyy jatkuvaan ”ollakko vai eikö olla” -leikkiin. Tämä voi tulla sitten yllätyksenä. Jos tuli yllätyksenä mieti ennen seuraavaa suhdetta, oletko yleensä tarpeeksi kypsä mihinkään ihmissuhteeseen? Vai pitäisikö ensin hieman kypsyä.
Voi olla että mielestäsi suhteenne oli todella hyvä ja sitten eräänä päivänä toinen puolisko kertoo että hän haluaa elää omaa elämäänsä ja mieluummin jonkun muun kuin sinun kanssa. Se on hänen valintansa. Sinun ei tarvitse kostaa sitä hänelle tai hänen uudelle kumppanilleen. Vihaksihan se voi aluksi pistää, kun on tunteita ihmistä kohtaan, joka päätti jättää. Jätetyksi tuleminen ei välttämättä ole sinun vikasi, joten yritä etsiä elämästä uusia positiivisia kiinnekohtia ja jätä se tekstiviesti tai e-maili lähettämättä. Kirjoita sen sijaan ajatuksesi vaikka päiväkirjaan (älä blogiin).
Suhteenne voi olla ihan pilalla molempien mielestä ja teette yhteisen päätöksen erota. Kun tästä ei kuitenkaan tule mitään. Pahinta mitä voitte tehdä on ”erota ystävinä”. Kun on erottu, sen jälkeen harvoin tulee enää ystävät-vaihetta. Aina kun tapaatte ”ystävinä” ero hiertää ja kalvaa. Toki voitte näytellä onnellista, aivan kuten teitte jo suhteenne aikana. Silloin ette ole oppineet erosta tunnepuolella yhtään mitään ja teette samat virheet seuraavissa suhteissanne. Paremman palveluksen teette toisillenne kun ette eroa ystävinä. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä että mahdollisia jäljelläolevia velvollisuuksia toista kohtaan ei hoidettaisia. Asiat voidaan hoitaa asioina, ystäviä ei tarvitse olla.
On toinenkin asia mitä suhteen katkaisemisen jälkeen ei saa koskaan tehdä: Harrastaa seksiä keskenään. Siitä ei koidu mitään hyvää. Kun olette eronneet, niin olette eronneet. Suhteen manipuloivampi osapuoli voi saada uskoteltua sille alistuvammalle osapuolelle mitä hyvänsä. Yleensä seksi tässä tapauksessa on kostoseksiä. Sainpas vieläkin. Älä siis usko ihan kaikkea mitä sinulle syötetään.

Matkatyöläisen puoliso ei voi hyvin

12.6.2010

Ihmiset, joiden puoliso matkustaa säännöllisesti työssään. kokevat enemmän pelkoa, huolta ja levottomuutta kuin ne, joiden puoliso pysyttelee lähistöllä.
Säännöllinen poissaolo kotoa aiheuttaa katkoksia rutiineihin, josta seura se että kotona yksin kyhjöttävä puoliso tuntee itsensä rauhattomaksi. Mikä auttaa asiaan? Occupational & Enviromental Medicinen mukaan puolison ottaminen mukaan matkalle. Näin puoliso tuntee olonsa turvallisemmaksi ja matkasta voi kehkeytyä vaikka vähän romanttinenkin….

Naisen työ ei tekemällä lopu – ja nainen tekee helposti itsestään lopun

1.5.2010

Jos nykynaisen elämää verrataan esiäitien elämään, voisi sanoa että nyt naisten elämä on suorastaan luksusta. Vaikka naisen asema on parantunut, se ei tarkoita sitä että nainen pääsisi Suomessa helpolla. Suurin osa (yksinhuoltaja)naisista käy työssä kodin ulkopuolelle, hoitaa lapset ja kodin. Kodinhoidolla tarkoitetaan ruuanlaittoa, vaatehuoltoa, siivousta, korjaus- ja rakennustöitä, lämmitystä, vesihuoltoa, puutarhanhoitoa, ostoksilla käyntiä, pankki- ja virastoasioiden hoitoa, lemmikkieläinten hoitoa jne.
Onko kukaan tullut ajatelleeksi missä vaiheessa nainen hoitaa itseään? Jos nainen tekee kotitöitä keskimäärin 51 tuntia viikossa eli reilut 7 tuntia päivässä ja on töissä 8 tuntia sekä nukkuu 8 tuntia, hänelle jää omaa aikaa 1 tunti. Jos vähänkään järjellä asiaa ajattelee nainen tekee itsestään lopun tuolla työmäärällä.
Mitä tekee mies? Hänen pitäisi tukea puolisoaan ja tehdä vähintäänkin puolet kotitöistä. Kuitenkin tutkimusten mukaan miehen kotitöiden määrä ei lisäänny juurikaan verrattuna hänen poikamiesaikaansa.
Miten tästä sitten selvitään?
Eräs asiantuntija ehdottaa siivousavun palkkaamista ja muita ulkopuolisia palveluja. Harvalla lapsiperheellä niihin on varaa ja saadakseen näitä palveluja (yksinhuoltaja) nainen joutuu tekemään entistä enemmän töitä.
Toinen vaihtoehto on tinkiä jostain. Ei kuitenkaan kovin hyvä vaihtoehto, sillä nainen tinkii yleensä kiltteyttää omista tarpeistaan.
Kolmas vaihtoehto on teettää kotitöitä myös lapsilla.
Neljäs vaihtoehto on lyödä ovi perässään kiinni ja sanoa että nyt äiti lähtee viettämään laatuaikaa itsekseen.
Viides vaihtoehto on se että KOKO perhe, ISÄ mukaanlukien tekee myös kotitöitä ja hoitaa lapsia. Perhe voi aluksi hieman kapinoida, mutta äidin ei pidä antaa periksi. Nainen ei ole mikään työkone, joka on aina käytettävissä ja aina valmiina palvelemaan.
Jos äidillä on stressiä, masennusta tai uupumusta on hyvä katsoa mitä muut perheenjäsenet mahtavat tehdä. Jos naisella on selkäkipuja, päänsärkyä ja migreeniä on melko varmaa että hän tekee liikaa työtä ja uhraa itseään muiden eteen.
Jos parisuhde ei toimi, syynä on usein se että parisuhteelle ei jää aikaa. Vanhemmat tarvitsevat myös keskinäistä aikaa. Väsynyt nainen on usein yleensä myös haluton. Paras tapa korjata haluttomuus on mies tekemässä kotitöitä. Siis ihan huolellisesti ja kunnolla. Ei vaan hutasemassa sinnepäin (miesten tapaan kun homma  ei kiinnosta).  Kun mies on tehnyt kotitöitä niin paljon että hän ei kestä enää tolpillaan, hän ymmärtää miksi nainen on haluton.

Kuinka usein muut harrastavat sitä?

6.4.2010

Enemmän ja vähemmän pätevän kaupallisen tutkimuksen mukaan, kreikkalaiset, brasilialalaiset, venäläiset, kiinalaiset, puolalaiset ja italialaiset saavat vähintään kerran viikossa, kreikkalaiset jopa 2½ kertaa viikossa. Kaikkein vähiten sitä harrastivat japanilaiset, yhdysvaltalaiset, nigerialaiset, englantilaiset, kanadalaiset ja australialaiset. Ehkä he tekevät enemmän töitä, joten aikaa ei riitä ihan sänkypuuhiin. Japanilaiset kävivät makuukamarin puolella joka toinen viikko. Entäs suomalaiset? Ilmeisesti hyvää keskitasoa – kerran viikossa.

Odotusarvoja ja oletusarvoja

19.3.2010

Miten todennäköisenä ihmiset pitävät sitä että löytävät ”sen oikean” netistä?

  • 84% nettideittipalveluiden käyttäjistä uskoo että he löytävät  jonkun, johon rakastuvat netistä
  • 2/3:sta  palvelun käyttäjästä  pääsee oikeille treffeille
  • keskimäärin nettisuhde kestää 3 kuukautta
  • 38% palvelun käyttäjistä löysi oikean suhteen, kun lopetti sivuston käyttämisen
  • puolessa vuodessa suurin osa löysin jonkun, mikäli olivat aktiivisia

Mitä tästä opimme? Netissä voi aloittaa toiseen tutustumisen, mutta vain siirtymällä pois netistä reaalimaailmaan elämää alkaa ja yleensä löytää jonkun ja joskus sen oikeankin.

Vakka kantensa valitsee

12.3.2010

Millainen henkilö sopii juuri sinulle?  Tässä lyhyt testi, jossa selviää millaista kumppaniehdokasta juuri sinun kannattaa haeskella. Ihannekumppani

Sinkkufaktaa

22.1.2010
  • Kahdeksan kymmenestä sinkusta on sitä mieltä että ensisuudelma kertoo kuinka suhde tulee toimimaan jatkossa.
  • Keskimäärin sinkku käy 100:lla treffeillä ennenkuin joutuu/pääsee naimisiin.
  • 63 % miehistä sanoo naiselle ”Rakastan sinua” ensimmäisenä, vain 37% heistä myöntää tämän julkisesti.

9 tekosyytä miksi et kutsu sinkkuystävääsi enää kylään..

21.1.2010

…kun olet itse parisuhteessa

  1. Hän varmaan silmäilee siippaasi sillä silmällä.
  2. Koska hän on juuri eronnut hän varmaan tulee surulliseksi, kun näkee miten onnellisia me olemme.
  3. Saattaa näyttää siltä että me olemme valinneet sen toisen puoliskon heidän erossaan ja miltä se nyt sitten vaikuttaisi hänen silmissään?
  4. Jos hän tulee hiprakkaan saatta hän alkaa vikitellä jonkun toisen miestä ja mitäs siitä sitten seuraa?
  5. Hänelle ei tule olemaan kivaa, mehän puhumme enimmäkseen parisuhteista.
  6. Hänestä ei ole varmaan mukavaa että kutsumme hänet säälistä.
  7. Hän saattaa luulla että kutsumme hänet vain säälistä.
  8. Hänellä ei tule olemaan kivaa kun mehän puhumme enimmäkseen lapsista ja hänellähän ei niitä ole.
  9. Kutsuisin kyllä hänet mielellään, mutta kun en tunne ketään toista sinkkua, josta olisi hänelle seuraa.

Mitäpä jos kutsuisit sen sinkkuystäväsikin kylään, ei se niin kamalaa ole!

Miten nainen valloitetaan…

15.1.2010
  1. Käytöstavoilla ja kohteliaisuudella
  2. Siisteydellä ja huolitellulla ulkoasulla
  3. Tyylillä
  4. Hyväkuntoisuudella ja normaalipainolla
  5. Keskustelutaidoilla
  6. Hyvällä ensivaikutelmalla
  7. Varallisuus ei ole pahasta, mutta se ei yksinään riitä.
  8. Yhteisillä harrastuksilla
  9. Samalla älykkyystasolla
  10. Ulkonäkö on plussaa, mutta se ei yksinään riitä
  11. Iällä ei ole läheskään niin paljon merkitystä kuin luullaan, suunnilleen samanikäisyys auttaa kuitenkin asiaa.

Treffeille rahattomana

13.1.2010

4 syytä miksi köyhän on hankala deittailla rikkaan kanssa.

  1. Ensitreffit – deittisi haluaa mennä hienoon ravintolaan. Miten kerrot että sinulla ei ole varaa hienoon ranskalaiseen a la carte -ravintolaan, vaan ehkä pizzeriaan tai hampurilaiselle?  Jätät kertomatta, koska haluat tehdä vaikutuksen. Kun laskun aika tulee mietit lompakon sisältöä, rahat riittävät niukin naukin puoleen ravintolalaskusta. Miten ehdotat että sopiiko että pistetään lasku puoliksi?  Onko jo liian myöhäistä vai olisiko sittenkin ollut parempi lähteä sinne pizzeriaan.
  2. Ensimmäinen loma – totuuden testi. Olet melkein selvinnyt deittiajasta, mutta nyt tulee ensimmäinen isompi koetinkivi.  Sydänkäpysi haluaa että loma on täydellinen. Täydellinen maksaa. Miten kerrot että on varaa mennä ehkä Tallinnaan lautalla, kun kumppanisi haluaa Japaniin shoppailemaan hienoihin merkkiliikkeisiin?  Kumppanisi hehkuttaa missä kaikissa hienoissa paikoissa hän haluaa syödä ja mitä uusia trendiravintoloita kokeilla. Laskeskelet budjettia ja mietit mielessäsi että on ehkä varaa syödä kerran ulkona ja muut päivät on syötävä huoneistohotellissa ja kokattava itse. Kumppanisi haluaa vähintään 5 tähden hotelliin ja sinä lasket että hyvä kun on varaa nuorisohotelliin.
  3. Ensiasunto – hynttyyt yhteen. Selvisit ensitapaamisesta ja lomasta ja nyt olisi aika muuttaa yhteen. Tästä alkaa vaarallinen jakso. Sovitteko todella yhteen vai ette? Raha-asiat alkavat nyt todella rassata, aikaisemmat kokemukset olivat lastenleikkiä tähän verrattuna. Miten jaatte menot? Entä asunto, kumpi maksaa, vai maksaako kumpikin puolet? Kenen nimiin asunto tulee?  Entä huonekalut, kodin elektroniikka, sisustus, sähkölaskut, vesilaskut, ruokalaskut ja muut menot, yksityiset ostokset, kuka maksaa ja mitä? Tässä vaiheessa on todella tärkeää miettiä raha-asioita, sillä jos käy niin että ero tulee, voi käydä niin että köyhemmälle osapuolelle ei jää mitään, jos kaikki on rikkaan nimissä. Toisaalta jos kaikki on laitettu molempien nimiin, rikkaampi osapuoli voi kokea että häntä on hyväksikäytetty ja raskaasti.
  4. Naimisiinmeno – kaikki on yhteistä vai onko? Selvisit tänne asti. Siltikin raha-asiat ovat edelleen hankalat, jos toisella on ja toisella ei. Yhteinen tili voi olla ratkaisu päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, kuitenkin kumpikin tarvitsee oman tilin, jolta hoitaa omia menoja. Miten rahat jakaa jos toinen tienaa enemmän kuin toinen. Voi tulla muutaman vuoden auvoisen onnen jälkeen mieleen että elätteleekö siipeilijää. Toinen voi kokea olonsa myös vaikeaksi, jos toinen maksaa kaiken. Entäpä kun tilanne kiristyy. Asialla on merkitysä onko avioehto vai ei. Jos on rikkaampi osapuoli saa yleensä pitää omaisuudensa ennen avioliittoon menoa ja avioliiton aikana hankitut menevät puoliksi. Jos ei avioehtoa ollut, onnenonkija saa puolet.  Mieti siis tarkoin mitä teet, rakkaus voi olla sokea, mutta ero avaa silmät. Pidä silmät auki jo ennen eroa .

Mustasukkaisuus kertoo että parisuhteessa on jotain vinossa

6.1.2010

Sanotaan että mustasukkaisuutta on olemassa kolmea lajia: normaalia, projisoitua eli heijastettua ja sairaalloista.
Mustasukkaisuus on  ihan normaali tunne. Yleensä sitä koetaan kun jokin (henkilö, toiminta, asenne tai tunne) aiheuttaa uhkaa parisuhteelle. Mustasukkaisuuden tunne koostuu pelosta, surusta ja tuskasta. Aina kun tälläisiä tuntemuksia nousee mieleen, niistä on hyvä puhua toiselle puoliskolle ja käydä asia perinpohjaisesti läpi keskustelemalla. Kaikilla on oma ihannekäsitys siitä, millainen parisuhde pitäisi olla, aina ne käsitykset eivät sovi parisuhteessa yhteen.
Projisoitu mustasukkaisuus ei ole enää normaalia. Siinä mustasukkainen henkilö siirtää oman mustasukkaisuutensa toisen syyksi. Toista ei voi syyttää omista ajatuksistaan. Jos mustasukkainen henkilö tuntee mielessään halua pettää kumppaniaan, koska uskoo hänenkin pettävän, vaikka todellisuudessa asia ei olisikaan näin, on kysymys heijastetusta mustasukkaisuudesta. Toinen henkilö ei ole sama asia kuin minä. Toinen henkilö on erillinen ihminen, jolla on omat tunteensa ja ajatuksensa. Tästäkin asiasta on hyvä keskustella ja jos asia ei ratkea omia avuin, niin hakea ammattiapua.
Pahimman lajin mustasukkaisuutta edustaa sairaalloinen mustasukkaisuus. Siinä mustasukkaisuus on kehittynyt jo vainoharhaisuuden asteelle. Etsitään toisen kalenterista salaisia merkintöjä, pengotaan laukut ja piironginlaatikot, seurataan toista kadulla ja etsitään merkkejä pettämisestä. Pahimmillaan rajoitetaan toisen liikkumista, kodin ulkopuolelle ei saa mennä. Jos menee, niin silloin heti pettää. Ote todellisuudesta voi olla täysin kadonnut. Tässä vaiheessa tarvitaan pari- tai perheterapeutin apua jo kiireesti. Menettämisen pelko on kasvanut liian suureksi ja huono itsetunto ruokkii sitä.
Pahimmillaan mustasukkaisuus voi purkautua jopa väkivaltana. Hae apua ennen kuin on liian myöhäistä.