Posts Tagged ‘rakastuminen’

Ihastumisia

29.3.2010

Mikä vetää puoleensa ja mihin ihastutaan?
Asiaa on tutkittu ja päädytty mielenkiintoiseen tulokseen. Henkilö voi olla henkeäsalpaavan kaunis ja saa päät kääntymään, mutta silti kukaan ei rakastu häneen. Miksi? Koska henkilö ei hymyile ja käyttäytyy ylimielisesti eikä ole ystävällinen.
Sen sijaan jos henkilö hymyilee, ottaa katsekontaktin ja hänellä on pilkettä silmäkulmassa, hänen ei tarvitse olla kummoisenkaan näköinen, niin johan ihmiset hurmaantuvat. Tämä ei tarkoita sitä etteikö ulkonäöstä pitäisi huolehtia. Jos haisee viinalle, tupakalle ja viikon pesemättömyydelle niin kyllä ihmiset aika äkkiä kaikkoavat lähistöltä. Jos henkilö ei huolehdi edes itsestään, kuinka sitten muista.
Miehet ihastuvat usein ulkokuoreen, mutta ihastus menee äkkiä ohi jos laitetun ulkokuoren takaa ei löydykään mitään persoonallista. Sama pätee naisiin. Kauniita miehiä on ilo katsella, mutta jos aivot on jätetty narikkaan, ilo katoaa hyvin pian.
Tärkeä piirre on taito osata kuunnella. Se on vieläkin tärkeämpi kuin keskustelutaito. Toki on hyvä osata keskustella muustakin kuin omasta itsestään, omasta työstään tai omistuksistaan.
Usein ihmiset ihastuvat ihmisiin, joilla on erilainen persoonallisuus kuin oma. Näin täydennetään omaa persoonaa.
Sitten on vielä SE-tekijä. Jokin määrittelemätön tekijä ihastuvan ihmisen alitajunnassa, joka tekee ihmisestä juuri hänelle kiinnostavan. Joskus kysymyksessä on muisto lapsuudesta, nuoruudesta tai jokin erityisen hyvä kokemus tai ihminen, jota ihastumisen kohde muistuttaa.
Oman lisänsä antaa vielä lopuksi se, mihin eri ihmiset kiinnittävät huomiota. Jos kysytään 20 eri mieheltä heidän mielipidettään yhdestä ja samasta naisesta. On melko varmaa että he kiinnittävät huomionsa eri ominaisuuksiin. Sama pätee myös naisiin. Siksi kaikilla on mahdollisuuksia ja hymyilevillä ihmisillä vielä enemmän. Keep Smiling!

Mainokset

Odotusarvoja ja oletusarvoja

19.3.2010

Miten todennäköisenä ihmiset pitävät sitä että löytävät ”sen oikean” netistä?

  • 84% nettideittipalveluiden käyttäjistä uskoo että he löytävät  jonkun, johon rakastuvat netistä
  • 2/3:sta  palvelun käyttäjästä  pääsee oikeille treffeille
  • keskimäärin nettisuhde kestää 3 kuukautta
  • 38% palvelun käyttäjistä löysi oikean suhteen, kun lopetti sivuston käyttämisen
  • puolessa vuodessa suurin osa löysin jonkun, mikäli olivat aktiivisia

Mitä tästä opimme? Netissä voi aloittaa toiseen tutustumisen, mutta vain siirtymällä pois netistä reaalimaailmaan elämää alkaa ja yleensä löytää jonkun ja joskus sen oikeankin.

Mikä tekee hyvää sydämelle?

5.2.2010
  • liikunta, rasitus (useamman kerran viikossa)
  • normaali verenpaine
  • tupakoimattomuus
  • normaalipaino
  • kokonaiskolesteroli  noin 5
  • LDL kolesteroli alle 3
  • suolan käytön vähentäminen
  • kovien rasvojen välttäminen
  • kasvikset ja marjat
  • iloisuus, hymyily, nauru, hyvä olo
  • riittävä uni
  • levollisuus, rauhoittuminen
  • rakastuminen

Rakastumisen kemiallinen tausta

25.1.2010

Rakkauden ensisilmäyksellä keho alkaa vapauttaa endorfiineja (luonnon opiaatteja), jotka saavat jokaisessa kehon solussa aikaan muutoksia, keho alkaa tuottaa DHEA:a, estrogeenia ja muita adrenaliinintuotantoa stimuloivia hormoneja.
Tämä vaikuttaa kehoon fyysisesti:

  • Hiukset muuttuvat kiiltävämmiksi ja paksummiksi.
  • Paino alkaa pudota.
  • Ihosta ja silmistä tulee kirkkaammat ja pupillit laajenevat.
  • Verenpaine nousee, sydän lyö tiheämpään ja kädet hikoilevat.
  • Unettomuus alkaa vaivata ja rakastetun ajattelusta tulee pakkomielteenomaista.

Jos tunne on molemminpuolinen ja rakkaus pääsee kehittymään tyynempään vaiheeseen asti, vasopressiini ja oksitosiinihormoni ottavat tilanteen haltuun. Seuraa kiintymysvaihe.
Loppu riippuukin sitten itsestä. Mitä enemmän läheisyyttä suhteessa on sitä enemmän erittyy oksitosiinia ja suhde pysyy onnellisena.

Rakkautta ensi silmäyksellä

24.10.2009

60% ihmisistä väittää että he ovat rakastuneet ensi silmäyksellä.

Siispä 40% tarvitsee hieman enemmän aikaa rakastuakseen tai rakastuu vasta toisella silmäyksellä.