Archive for the ‘Kegelin harjoitukset’ Category

Apua virtsankarkailuun

25.6.2010

Monet naiset kärsivät ”lirahtelusta” eli virtsankarkailusta kun he yskivät, aivastavat, nauravat tai urheilevat. Tämä vaiva on kiusallinen ja häiritsee normaalia elämää.
Kalifornian yliopistossa San Franciscossa tutkittiin asiaa ja todettiin että usein ylipainolla ja erityisesti vatsan seutuu keskittyneellä rasvakudoksella on osuutta asiaan (noin 70%:lla tapauksista). Tämä ylimääräinen rasva painaa virtsarakkoa ja aiheuttaa tietyissä tilanteissa puristusta rakkoon, jolloin virtsa karkaa tahattomasti.
Tutkimusta jatkettiin laittamalla naiset 3 kuukauden painonpudotusohjelmaan. Heidät jaettiin kahteen ryhmään, toinen ryhmä oli vähäkalorisella nestedieetillä, harrasti liikuntaa ja sai muutakin opastusta, kun taas toinen ryhmä sai pärjätä omillaan.
Kolme kuukauden jälkeen huomattiin että sen lisäksi että naiset olivat laihtuneet, heidän virtsankarkailunsa väheni noin 50%. Kun toinenkin ryhmä laitettiin samaan painonpudotusohjelmaan, he saivat samoja tuloksia.
Tästä vedettiin johtopäätös että liikunta ja vähäkalorinen ruokavalio auttavat virtsankarkailuun.

Jos syynä ei ole ylipaino vaan lantionpohjan lihasten velttous tai harjoittamattomuus, niin virtsankarkailuun auttaa Kegelin harjoitukset eli lantionpohjan lihaksia vahvistavat harjoitukset. Nämä lihasharjoitukset auttavat myös miehiä. Lisää tietoa lantionpohjan lihaksista ja virtsankarkailusta löytyy Seija Heittolan kirjasta ”Lantionpohjan lihaksilla laatua naisen elämään”. Kirja sisältää paljon hyviä vinkkejä lantiopohjan lihasten harjoittamiseen. Lantionpohjan lihaksista on paljon muutakin iloa kuin virtsankarkailun pysäyttäminen.

Itämaisista opeista vaivaan saa apua geisha-kuulista. Voisi kai sanoa että ne ovat lantionpohjan lihasten bodauslaite.

Niille, jotka eivät halua rasittaa itseään, eivätkä parantaa orgasmejaan löytyy myös apua. Lääkärin kautta saatava respetivalmiste: Kentera-laastari. Laastari sisältää oksibutiniinia, joka auttaa virtsanpidättämisessä. Se ei sovi kaikille, joten lääkärillä käynti on tarpeen. Laastari laitetaan vatsaan, lonkkaan tai pakaraan.

Suosittelen henkilökohtaisesti liikuntaa, painonalennusta ja lantionpohjan lihasharjoittelua, sillä Kentera ei ole täysin sivuvaikutukseton tuote.