Archive for the ‘Tunne-elämä’ Category

Tunteiden käsittelyn lyhyt oppimäärä itämaiseen tapaan

23.11.2010

Paras henkilö käsittelemään sinun tunteitasi on sinä itse.  Aloita pienin askelin ja kun olet itseksesi.  Oli sitten kysymyksessä tunteenpurkaukset auton ratissa, erilaiset pelkotilat, negatiiviset tunteet töissä ja kotona, suru, pelko, arkuus, niin omien tunteittensa kanssa painiminen on energiatasolla yhtä raskasta kuin painisi 250 -kiloisen vastustajan kanssa, joka tuntuu voittavan koko ajan.  Painia voi harjoitella, niin myös tunteiden käsittelyä. Altavastaajaksi omien tunteittensa kanssa ei tarvitse jäädä.

Voit harjoitella silloin kun sinulle parhaiten sopii. Muistele aluksi hetki sitä kertaa kun sinulla viimeksi oli tämä tunnetila, jota aiot nyt käsitellä. Kun tunne löytyy on aika aloittaa:

  • Tunnusta tunteesi. Huomaa ja tunnista se että sisäinen maailmasi järkkyi tämän tunteen ansiosta. Voit tunnustaa itsellesi että olet vihainen, surullinen tai mitä sitten oletkin.
  • Pysähdy. Muista että sinä et ole tämä tunne. Keskity hengittämiseen ja hengittele niin kauan kunnes huomaat että tunne oli vain ohimenevä tila.
  • Maadoita itsesi. Keskity siihen että sinulla on jalat, jotka ovat maassa kiinni, tai jos istut niin keskity sihen että peppu on penkillä. Mieti tätä hetki.
  • Tuo tietoisuus sisinpääsi. Kun olet maadoittunut, vie kätesi keskelle rintakehääsi, kohtaan, joka on keskellä rintalastaa. Saatat tuntea sormiesi alla kipeän kohdan. Kosketa kohtaa kevyesti ja keskity hengittämään sisään ja ulos. Jos ajautus tuntuu hyvältä voit myös hieroa kohtaa kevyesti pyörittävällä liikkeellä, muista kuitenkin hengittää. Jatka hengittämistä muutaman minuutin ajan.
  • Tunteen energian löytäminen. Kun olet löytänyt oikean kohdan rintakehältäsi, keskity jälleen tunteeseen, jota olet käsittelemässä. Missä se tuntuu kehossasi?  Miltä tunne tuntuu? Tämä ei ole mikään analyysi, vaan tutkimusmatka. Annat itsellesi luvan  tuntea tämän kipeän tunteet taustat.  Tunnustele tuntuuko tunne kovalta, piikkiseltä, sykkyräiseltä vai pehmeältä pallolta kehossasi. Minkä värinen tunne on?  Harmaa on usein masennuksen väri.
  • Irti päästäminen. Tässä vaiheessa päässäsi voi kuhista kaikenlaisia ajatuksia. ”Miten hän kehtasi?”, ”Minä aina..” , ”Hän ei koskaan…”, ”Miksi minä..”  Huomaa nämä ajatukset ja anna niiden sitten mennä menojaan. Pidä ajatuksesi tunteessa ja unohda ”kertomus”, johon tunnte liittyy. Älä usko kertomusta, mitä tunteesi sinulle yrittävät syöttää. Kyseessä on vain provokaatio, jolla tunteet yrittävät hämätä sinua.
  • Ota tunteestasi kiinni ja anna sen kadota. Tuo tuo tunne ja väri, miltä tunteesi tuntui kohti rintakehääsi, kohtaan, josta löysit kipeän pisteen.  Kuvittele että rintakehäsi laajenee, hitaasti ja rauhallisesti  ja ottaa sisäänsä tuon tunteen.  Keskity siihen mitä tapahtuu rintakehässäsi. Saatat tuntea pahempaa kipua tai voimakkaampaa kipua tai sitten kipua alkaa pehmetä reunoiltaan ja alkaa muuttua vähemmän tuntuvaksi. Tarkoitus ei ole saada sinua tuntemaan itseäsi paremmaksi, vaan saada sinut muuttamaan suhtautumisesi tätä tunnetta kohtaan. Tarkoituksesi on tutkia tunteen energiaa ja palauttaa tämä energia takaisin sinne mistä se on tullut. Paikkaan mistä kaikki tunteet nousevat.  Voit kuvitella mielessäsi korin, johon keräät tunteen. Tunne ei koske sinuun enään, vaan on korissa. Korin voit palauttaa takaisin maailmankaikkeuteen. 
Mainokset

Rakkauskipuja

14.11.2010

Jos olet joskus ollut rakastunut ja tuntenut saavasi vastarakkautta, muistat varmaan miten hienolta se tuntui. Sitten jostain syystä rakkauden virta katkesi. Toinen ei tuntenutkaan enään samoin tai toinen kuoli. Kävi kummin päin tahansa jäljellejäänyt tunnetila on kipeä – sydän särkyy, sydäntä särkee.
Asiaan liittyy paljon muitakin tunteita kun kipua. Se, mitä tuntuu nyt riippuu hyvin paljon siitä millä tunteilla olit itse asiassa mukana. Tunteesi voivat olla kasautuneet kerälle, joka on kuin sotkuinen kasa erivärisiä langanpätkiä solmussa keskenään ja sikinsokin.
Jos asiasta haluaa selvitä nopeasti ja samalla hieman tutkiskella itseään on paras sukeltaa sotkuvyyhdin sekaan ja alkaa selvitellä tunteitaan. Toki sydämensä voi lukita lopullisesti tuskan ympärille ja kantaa rakkauskipuja koko elämänsä loppuun ja etsiä jotain, mitä ei ole koskaan ollut olemassakaan oikeasti. On vain ollut tunneharha, joka ei ollut todellinen.
Mikä tunne nousee ensimmäiseksi esiin?
Viha, pelko, kateus, suru, ylpeys, katkeruus…vai jotain muuta. Yleensä ensimmäinen tunne rakkauden jälkeen ei ole rakkautta. Anna tunteen tulla ja mieti mihin se liittyy. Käsittele tunne sisäisenä prosessina, energiana, joka on olemassa ja joka katoaa kun sen energia on kulutettu loppuun. Tämä tunne on vain tunne, se ei liity mihinkään, ellei siihen tartu kiinni. Kun tunne on tullut, ollut aikansa ja mennyt ohi. Se on mennyt ohi. Siihen ei enää tartuta tai palata.
Mikä tunne nousee tämän tunteen jälkeen esiin?
Käsittele asia samoin kuin ensimmäisenkin tunteen kohdalla. Anna tunteen tulla, olla aikansa ja mennä ohi. Älä tartu kiinni tunnetilaan. Sinun tunteesi eivät ole kenenkään syytä (eivät edes sinun), joten älä kohdista tunnetilaasi muihin tai itseesi.
Kun tunnekerässäsi on kaikki sotkuiset langat käyty läpi, mitä on jäljellä? Ei mitään. Tyhjä tila.
Sydämesi on tyhjä ja asia on käsitelty. On aika aloittaa elämä tunnepuolella alusta. Osaat nyt käsitellä asian.
Tämä ei ollut helppoa, itse asiassa prosessi on yleensä aika tuskallinen. Lopussa on kuitenkin hyvin helpottunut, tyhjä ja hieman kiitollinen olo elämää kohtaan. Asia selvisi, on käsitelty ja poissa vaikeuttamasta elämää.
Rakkauskivut voivat jättää pahoja haavoja, mutta haavat paranevat nopeammin kun niitä hoitaa. Rakkauskipuja ei lääkitä uudella rakkaudella, eikä haavojen auki repimisellä, vaan käsittelemällä ne tunteet, jotka aikoinaan aiheuttivat ne haavat.
Kun olet saanut rakkauskipusi hoidettua, olet valmis uuteen rakkauteen. Aito rakkaus ei haavoita, vaan säilyy puhtaana koko elämän ajan. Viisaat sanovat että edes kuolema ei pysäytä sitä.

Holistinen näkökulma vatsan ja pepun kiinteytykseen

28.10.2010

Tämä ei ole vitsi. Jos tarkoitus on parannella jotain kohtaa kehostasi liikunnan ja ruokavalion lisäksi on syytä tähdätä hieman pidemmälle. Päivän sana on kokonaisvaltaisuus. Ihminen koostuu sekä mielestä, sielusta että kehosta. Pelkästään tiettyjä liikkeitä tai liikuntaa toistamalla päivästä toiseen ei saa tuloksia, ellei asiassa ole mukana myös psykologinen lähestymistapa asiaan.
Nykyään on hyvin helppo kadottaa holtti omasta elämästä ellei keskity kehoonsa, tunteisiinsa ja siihen mitä ihan oikeasti elämältään haluaa. Hyvä elämä vaatii että teet itsellesi ja muille hyvää. Kaikilla elämän alueilla tasapaino on tärkeää. Kohtele itseäsi ja muita hyvin oli kysymys fyysisestä tai psyykkisestä toiminnasta.
Asiaa on tutkittu ja havaittu että seuraavat elementit ovat tärkeät:

  1. Säännöllinen liikunta
  2. Terveellinen ruokavalio
  3. Henkisyys (sielun hoito)
  4. Riittävästi lepoa (unta ja rentoutumista)
  5. Tunne-elämän tasapaino (mukaanlukien stressinhallinta ja optimistinen asenne)
  6. Terve kehonkuva (tarkoittaa että arvosta kehoasi oli se sitten minkämallinen hyvänsä)
  7. Tyydyttävä ja palkitseva työ

Kun asiat ovat tasapainossa, sinun on helmpompi saavuttaa tavoitteesi.

Sapettaako?

22.10.2010

Kiehuuko sappi? Tunnetilat vaikuttavat myös sappirakon toimintaan. Jos olet usein kiukkuinen, ärtynyt ja vihainen (joko syystä tai ilman syytä) on aika miettiä miten sappiparka mahtaa voida.  Maksa huolehtii sappinesteen valmistamisesta, mutta sappirakko on se paikka, mistä sappi virtaa suoleen. Sappea erittyy tarpeen mukaan riippuen siitä miten rasvainen ateria on. Sappi osallistuu ruuan hajoittamiseen.

Suurin syy sappivaivoihin löytyy ruokavaliosta. Jos ruokavalio on hyvin kolesterolipitoista (eläinperäistä) on mahdollista että elimistö alkaa tuottaa sappikiviä, samoin käy jos ylipaino vaivaa, e-pillerit eivät myöskään paranna tilannetta, koska estrogeeni lisää kolesterolin tuotantoa. Kolesterolikivet ovat yleisin sappikivien muoto (90% kivistä).
Sappikivet voivat olla muodostuneet myös muista aineksista, joita elimistöön on kertynyt tai niitä on nautittu ylimääräisesti. Osa kivistä on pigmenttikiviä tai sekakiviä, joissa on bilirubiinia (sappiväriaine). Kalkkisuoloja sisältäviä kalkkikiviä muodostuu henkilöille, jotka nauttivat liikaa kalsiumia. Maksasairaudet ja ohutsuolen sairaudet altistavat myös sappikiville, samoin tekevät lääkeaineet, liiallinen kivennäissuolojen nauttiminen ja epäterveellinen ruokavalio.
Aluksi sappikivet ovat pieniä kiteitä ja vasta vuosien myötä niistä alkaa muodostua soraa ja isompia kiviä. Kipuja ja tulehdus seuraa vasta kun kivet ovat kasvaneet niin suuriksi että ne voivat tukkia sappitiehyen tai aiheuttaa ärsytystä sappirakon seinämiin. Yleensä kivet ovat olleet vuosikausia ihan rauhallisia, kun maaginen 30-40-vuoden ikä lähestyy tai ylittyy sappivaivat yleistyvät. Naisilla sappivaivoja on joka viidennellä naisella ja miehillä joka kymmenennellä miehellä.
Yleensä sappikivikohtaus tulee yllättäen. Rasvainen ruoka, riita, ärtymys tai jopa hedemien syönti saattaa laukaista kohtauksen. Kohtaus tuntuu kipuna, kun sappikivi juuttuu sappitiehyeeseen. Moni voi erehtyä pitämään asiaa sydänkohtauksena, koska kipu alkaa sydämen tienoilta ja siirtyy siitä oikealle puolelle, säteillen selkään ja hartiaan. Oksentelua ja pahoinvointia voi myös olla. Mikään asento ei tunnu hyvältä. Kohtaus menee yleensä ohi 3-6 tunnissa. Jos ei mene, on syytä lähteä lääkäriin. Mielestäni yleensäkin on syytä lähteä lääkäriin, jotta mahdollinen sydänperäinen kipu saadaan poissuljettua ja sappivaiva hoidettua.

Kriisistä selviäminen

2.10.2010
  1. Hyväksy pintaan nousevat tunteet – ne kuuluvat normaaliin kriisireaktioon.
  2. Käsittele tunteet – mieti miksi tunnet juuri niitä tunteita.
  3. Anna itsellesi aikaa – kriisi on prosessi, joka etenee omaa tahtiaan.
  4. Et ole yksin – monet muut ovat olleet samassa tilanteessa ja selvinneet. Sinäkin selviät.
  5. Puhu, puhu ja puhu – ystävien kanssa tai ammattiauttajille. Kunhan purat itseäsi.
  6. Pidä huolta itsestäsi – liiku, iloitse elämän pienistä iloista, pidä hauskaa, hoida itseäsi.
  7. Älä yritä olla liian vahva – pyydä apua muilta, kun sitä tarvitset.
  8. Ota rauhallisesti – vältä hätäisiä tai epätoivoisia päätöksiä. Mieti asioita rauhassa ja rauhallisesti, älä tee mitään äkkinäistä nyt.

Paranemisvaihe:

  1. Yritä katsoa itseäsi ulkopuolisen silmin ja miettiä oletko oppinut asiasta mitään.
  2. Kohtaa itsesi – vahvuutesi ja heikkoutesi.
  3. Mieti mitä haluat elämältä.
  4. Arvioi mahdollisuuksia kehittyä ja muuttua kriisin myötä.
  5. Aseta lyhyen tähtäimen ja pitkäntähtäimen tavoitteita.
  6. Ole ylpeä itsestäsi ja kyvystäsi selvitä. Pystyt siihen. Askel kerrallaan.

Oletko hetkellisesti epätasapainossa?

20.8.2010

Joskus mielialat heittelevät sinne tänne ja henkisen puolen tasapaino on kateissa tai järkkynyt. Lyhin tie aivoihin kulkee nenän kautta. Hajuaistin vaikutusta aivoihin on aliarvioitu liian kauan. Tuoksu on nopein ja helpoin tapa vaikuttaa tunnetiloihin. Ayurvedassa tämä on tiedetty jo kauan, samoin aromaterapiassa.

Oletko tunteikas ja kiihdyt helposti? Kun tunne-elämäsi tasapaino katoaa tunne stressiä, ahdistusta ja pelkoa. Kukkaistuoksut kuten ruusu ja geranium rauhoittavat, ne auttavat myös uniongelmissa. Appelsiinin eteerinen öljy voi myös auttaa. Lisää 10-12 tippaa eteeristä öljyä kylpyveteen, vähemmänkin voi laittaa jos olet herkkäihoinen. Jos haluat käyttää öljyä iholla, sekoita eteerinen öljy ensin pohjaöljyyn. Eteerinen öljy pelkästään iholle levitettynä on liian vahvaa. Seesamiöljy on hyvä pohjaöljy. Käytä vain 4 tippaa valitsemaasi eteeristä öljyä, noin 15 ml pohjaöljyä.

Oletko kuin tuli ja leimahdus? Kun tunne-elämäsi on epätasapainossa tunnet vihaa, kateutta ja nupissasi kiehuu. Sinulle sopivia tuoksuja ovat kamomilla, lilja, kuusama, iiris tai jasmiini. Jos olet visuaalinen ihminen osta näitä tuoksuja kukkina, laita niitä työpöydälle, yöpöydälle tai polta näitä tuoksuja tuoksukynttilänä. Jos haluat rentoutua tee itse hieronta tai anna jonkun toisen hieroa sinua. Hyvä pohjaöljy hierontaa on kookos-, jojoba- tai manteliöljy. Käytä vain 4 tippaa valitsemaasi eteeristä öljyä, noin 15 ml pohjaöljyä. Jasmiini tai kamomilla ovat hyviä.

Oletko hidas ja taipuvainen masennukseen? Kun olet poissa tasapainosta sinusta tulee vielä hitaampi, mistään ei oikein tule mitään ja tunnet masennusta. Tarvitset hieman potkua elämääsi. Sopivia eteerisiä öljyjä ovat piparminttu, eukalyptus, seetri, mänty ja salvia. Käytä näitä öljyjä kylpyveteen vain 2-3 pisaraa. Voit myös kokeilla niitä hierontaan pohjaöljyyn sekoitettuna.

Muita tunne-elämää tasapainottavia ovat: inkiväärin ja santelipuun eteeriset öljyt.

Huom! Valitse vain yksi näistä öljyistä, älä tee sekoituksia. Jos haluat sekoituksia vieraile pätevän aromaterapeutin luona. Hän auttaa sinua valitsemaan juuri sinulle sopivat öljyt tai vain yhden öljyn.

Stressi tekee ihmisistä ärtyisiä

9.3.2010

Amerikassa on tutkittu stressin vaikutusta  ihmisen tunnetiloihin. Tutkimukseen osallistuneet opiskelijat kirjasivat tunnereaktionsa ylös 2 viikon ajalta ennen tenttiä.
Tutkimuksen tulos oli että stressi voimistaa negatiivisia tunteita ja vie pohjaa myös positiivisilta tunteilta. Jos on oikein stressaantunut, mikään ei tunnu miltään ja millään ei ole mitään väliä.
Stressaantunut siis reagoi negatiivisesti, on hermostunut ja ärtyy pienemmistäkin hankaluuksista. Stressi aiheuttaa myös ahdistusta ja masennusta ja elämänilo katoaa.

7 tunne-elämän keskusta

6.3.2010

Klikkaa taulukkoa niin saat sen isommaksi.

Olut kutistaa aivot ja lihottaa

29.11.2009

Japanilaiset ovat tutkineet oluen vaikutusta ihmisillä. Yksi keskiolut sisältää noin 140 kcal, joten päivän kaloritarpeen saa tyydytettyä juomalla muutaman oluen. Jos vielä sen lisäksi syö jotain – lihoo. Toisaalta syödä kyllä pitää, kun oluessa ei juurikaan ole tarvittavia ravintoaineita.
Säännöllisesti olutta lipittävillä 30-50-vuotiailla on vaara kutistaa aivonsa. Erityisesti kärsivät aivoalueet, joilla on osuutta tunne-elämään ja suunnitteluun.
Hyvä uutinen on että jos oluen käytön lopettaa kokonaan, aivot palaavat osittain ennalleen.