Archive for the ‘Velat’ Category

Entäpä kun elääkseen tarvitsee kaksi työtä

16.12.2009

Monet matalapalkka-aloilla työskentelevät (naiset), joutuvat ottamaan kaksi työtä että selviävät veloistaan ja pakollisista elinkustannuksistaan. Palkka ei vain yksinkertaisesti riitä elämiseen.
Ajattelepa asiaa, olet juuri tullut töistä väsyneenä kotiin ja sitten alkaa vapaa-aika. On ihmisiä, joille vapaa-aika ei ala, he tekevät yhden työpäivän (8 h) jälkeen vielä toisen (8 h). Heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin jaksaa. Tosin verottaja rankaisee heitä tästä verottamalla oikein kunnolla toista työtä. Silti he tekevät kahta työtä, koska heillä ei ole muuta mahdollisuutta selvitä veloistaan.
Tein itse nuorena kahta työtä 25 vuotta, joten tiedän miltä se tuntuu. Ihmiset pitävät rahanahneena. Tietämättä että palkka ei ole matalapalkka-aloilla kummoinen. He eivät myöskään tiedä sitä miten vähän rahaa jää käteen tästä touhusta verojen jälkeen ja miten raskasta se on vuodesta toiseen. Päivästä toiseen. Pahimmillaan 365 päivää vuodessa. Saa kuulla miten vie työttömien työpaikat omalla ahneudellaan. Ihmiset eivät vain tienneet että työttömyyskorvaus on suurempi kuin niistä töistä maksettu palkka, eli kukaan ”kunnon työtön” ei niihin töihin ryhtynyt. Tosin ei pitkäaikaistyön niissä töissä myöskään pärjännyt, koska oli liian huonokuntoinen. Kahdeksan tuntia porrassiivousta hissittömissä taloissa käy todella jumpasta. Vedet kannettiin niin ylös kuin alaskin, kute myös pölynimuri ja juosten oli mentävä että ennätti tehdä kaikki työt työajan puitteissa. Työmatkoihin nimittäin kului oma aikansa ja täytyihin omaakin kotia hoitaa, nukkuakin piti se 3 tuntia yössä että jaksoi sen toisen päivätyönsä. Ei todellakaan mitään luksuselämää.
Olen sitä mieltä että kenenkään ei pitäisi tehdä kahta työtä muutamaa vuotta kauempaa, koska jatkuva stressi ja epätoivoinen työnteko ei tee hyvä mielelle eikä ruumiille. Nuorena vielä jaksaa, mutta vanhuus tulee yllättävän nopeasti. Toisaalta sain kyllä velkanikin vihdoin maksettua.