Joskus herää ajatus siitä, että kaikki se, mihin on uskonut ja mitä on pitänyt oikeana ei pidäkään paikkaansa. Tapahtuu jotain mikä mullistaa asioita eri suuntaan. Joskus ajatuksiaan joutuu tarkistamaan ja korjaamaan sekä miettimään asioita perusteellisesti pohjamutia myöten. Tosin aika usein joutuu miettimään myös sitä, mihin väitteet pohjaavat ja mikä on asioiden tausta. Eri ihmisten ajatukset lähtevät erilaisista taustoista ja kokemuksista. Minkä yksi kokee hyvänä itselleen, toinen ei välttämättä koe lainkaan samalla tavalla. Silti kumpikin voi olla oikeassa omalla kohdallaan. Yleisellä tasolla taas – kysymys on vain väitteestä.
Lapsuudessa asiat olivat helppoja, vanhemmat päättivät mikä oli oikein ja mikä vääriin. Mikä sallittua ja mikä kiellettyä. Se olivatko asiat totta ja oikeasti oikein, on taas ihan eri juttu. Monilla ihmisillä on taipumus aikuisenakin tukeutua auktoriteetteihin eli ihmisiin, jotka päättävät heidän puolestaan. Kun joku toinen ihminen, media tai mikä hyvänsä, jota katsotaan hieman yläviistoon, kertoo miten asia on, silloinhan asian täytyy olla niin. Kuinka moni oikeasti jää miettimään, onko asia todella niin kuin kerrotaan? Entä mikä mahtaa olla asian tausta? Kuinka moni tutkii asiaa perusteellisemmin ja käy läpi kaiken sen valtavan määrän taustamateriaalia? Mitäpä jos taustamateriaali on hyvin ristiriitaista? Mihin päin kallistua? Vai kallistuako mihinkään? Onko helpompi jättää ikävät asiat mainitsematta vai käsitellä ne siitä huolimatta, että siitä aiheutuvat seuraukset eivät ole aina hyviä? Vapauttaako totuus vai tuleeko siitä kahle?
Tiedon seulonta on nykyään hankalaa, tietoa on hyvin, hyvin paljon. Joskus joutuu menemään uskolla ja intuitiolla, läpi siitä mihin tieto loppuu. Tämä tarkoittaa sitä, että joutuu valitsemaan puolensa. Joskus toinen puoli voi näyttää paremmalta, olematta sitä. Joskus se toinen puoli on parempi. Joskus taas huonompi. Koskaan ei voi täysin varmasti tietää. Totuus tulee ilmi vain ajan myötä. Joskus se on hyvä asia ja joskus taas ei. Totuus on myös hyvin erilainen eri ihmisillä. Tähän vaikuttavat monet asiat: ympäristö missä on kasvanut, työ, koulutus, tiedot, kokemukset, uskomukset ja se, mitä pitää totuutena.
Ajoittain on hyvä miettiä myös sitä, onko mahdollisesti itse väärässä… ja jos siltä tuntuu tehdä jotain asian hyväksi. Kukaan ei ole aina oikeassa.