Kenelle kasvilääkintä soveltuu?

Aluksi on sanottava että kaikki ei sovi kaikille. Kasvilääkintä sopii kuitenkin useimmille ihmisille. Ainoa asia mitä vaaditaan on tieto ja taito käyttää tietoaan oikein. Itsetuntemus on tärkeää. On osattava erottaa milloin vaiva on vakava tai henkeä uhkaava ja milloin vaiva on tavanomainen ja helposti hoidettavissa. Tälläinen helppo vaiva voi olla esim. flunssa.
Monet krooniset vaivat, joidet syyt tiedetään, sopivat myös hoidettavaksi kasvilääkinnällä. Kroonisten vaivojen hoidossa on hyvä muistaa että jos vaiva on ollut jo vuosia, niin ei se yhdessä yössä katoa. Usein tarvitaan myös elintapojen pysyviä muutoksia ja ne vievät aikaa.
Yleensä kasvilääkintä vaikuttaa aika nopeasti – puhutaan viikoista. Ihmiset ovat yksilöitä, kaikilla paraneminen ei tapahdu samalla tavalla. Yksi paranee 15 minuutisssa, kun toiselta voi kestää 6 kuukautta.
Myös annostus voi olla erilainen eri ihmisillä. Tärkeä seikka muistaa on että ei koskaan ylitä annostusta. Monet kasvilääkkeet ovat suurina annoksina myrkyllisiä, kuten lääkkeillä yleensä on tapana. Käyttöajasta on hyvä muistaa että jos vaiva ei parane kohtuullisen ajan kuluessa, niin valittu kasvilääke on silloin väärä tämän vaivan hoitoon.
Kun vaiva helpottaa on aika lopettaa kasvilääkkeen käyttö.

Rohdoskasvien käyttöä ja kasvilääkintää aikojen takaa

Rohdoskasveja on käytetty ihmisen lääkintään jo ainakin 60 000 vuoden ajan todistetusti. Tämä tiedetään hautalöytöjen perusteella, kun hautoihin laitettuja kasveja on analysoitu. Kasvilääkintä on todennäköisesti vielä vanhempaa perua.
Vanhimpia löydettyjä kirjallisia todisteita rohdoskasveista on Shen Nungin laatima yrttikirja vuodelta 2800 e.Kr. Hän jälkeensä kiinalaisia yrttikirjoja onkin sitten kirjoitettu hyvin, hyvin paljon.
Egyptin maaperältä kirjallisia lähteitä on löydetty papyrusten muodossa. Vuodelta 1550 e.Kr. peräisin oleva Papyrus Ebers lienee kuuluisin.
Antiikin Kreikka ja Rooma hyödynsivät myös kasvilääkintää ja 77 j.Kr on peräisin Dioskorideen Materia Medica.
Arabialaiset laajensivat yrttivalikoimaan yhdistämällä idän ja lännen yrtit.
Keskiajalla lääkäri Paracelsus oli vakuuttunut että jokaiseen sairauteen löytyi parantava yrtti. Keskiajalla luostarit olivat varsinaisia rohdoskasvien aarreaittoja, tunnetuin lienee ollut Bingenin luostari, jossa vaikutti Hildegard von Bingen.
Kun löytöretkien aika alkoi kasvien lääkinnällisistä ominaisuuksista tuli lisää tietoa alkuperäiskansoilta. Suuri vahinko vain että löytöretkeilijät eivät ymmärtäneet aina vanhojen kulttuurikansojen perinteitä ja monien kasvien käyttötarkoituksia on jouduttu etsimään ja opiskelemaan uudelleen.
Ajan saatossa on unohtunut hyvin paljon. Osasyynä tähän on ollut se että vanhaa tietoa ei ole arvostettu.
Nykytutkimuksen valossa on havaittu että monet tuhansia vuosia sitten jo käytössä olleet lääkekasvit ja rohdokset toimivat yhä. Yksi todiste tästä on se että Intian ayurveda-lääketiede, tiibetiläinen lääketiede ja kiinalainen lääketiede ovat yhä voimissaan.

Kirjallisuutta:
Shennong: The Divine Farmer’s Herb-Root Classic
Edoardo ja Eileen Fazzioli: Ben Kao – Vanhan Kiinan yrttiviisautaa keisari Xiao Zongin kokoelmista
Bensky-Clavey-Stöger: Chinese Herbal Medicine
H. Joachin Berlin: Papyros Ebers
B. Ebbell: The Papyrus Ebers
Cyril P. Bryan: Ancient Egyptian Medicine
Dioskorides: Materia Medica
Die Kräuterkunde des Paracelsus
Kräuterbuch der Klostermedizin
Hildegard von Bingen: Das Pflanzen und Kräuter buch
Grosse Hildegard-Apotheke
Bartram’s Encyclopedia of Herbal Medicine
Sinikka Piippo: Luonnon lääkeyrit 1-4
Pizzorno-Murray: Encyclopedia of Natural Medicine
Pizzorno-Murray: Textbook of Natural Medicine 1-2