Posts Tagged ‘makeanhimo’

Mistä makeanhimo johtuu?

26.9.2010

Osa tutkijoista on sitä mieltä että kaikki lähtee ihmiskunnan muinaisuudesta, jolloin luonnossa makeat hedelmät ja marjat sekä muut hyvänmakuiset kasvikset olivat ihmisten pääasiallista ravintoa. Kun ruoka maistui makealta siitä sai runsaasti energiaa, jota tarvittiin kovissa olosuhteissa.
Toinen teoria on että makeanhimo johtuu tottumuksesta. Ihminen voi totuttaa itsensä melkein mihin hyvänsä makuun. Tottumisaika on noin kuukausi. Henkilökohtaisesti olen huomannut että noin viikkokin riittää. Viikossa tottuu ylimakeaan ja viikossa voi totuttaa itsensä siitä pois.
Sairaus, insuliinin liikatuotanto. Osalla ihmisistä insuliinia erittyy liikaa ja tästä aiheutuu makeanhimo, kun verensokeri laskee äkisti. Makean syöminen ei korjaa tilannetta, vaan pahentaa sitä. Elimistö kaipaa aina vain lisää makeaa. Tämä tila voi olla itseaiheutettu. Syödään liian makeaa ruokaa tai liika makeisia, elimistö sopeutuu asiaan tuottamalla liikaa insuliinia.
Liian hätäinen syöminen. Jos ruoka hotkitaan, kielellä ei ole aikaa maistella ruokaa ja todeta ruuan makeutta. Tulee syötyä liikaa ja liian paljon makeaa. Kuitenkin makunystyt kaipaavat vielä lisää makeaa, kun eivät ole sitä ehtineet maistaa.
Kromin puute voi ilmetä makeanhimona. Kromia on täysjyvätuotteissa, marjoissa, sienissä. Kromitabletteja ei kuitenkaan pidä nauttia ellei ole varma että makeanhimo johtuu nimenomaan kromin puutteesta.
Hiivasyndroomaan liittyy myös makeanhimo. Hiivakasvusto tarvitsee ravinnokseen sokeria ja vaatii sitä.
Jos makeanhimoon liittyy laihtumista eli vaikka makeaa syökin, mutta paino alkaa laskea, on aika vierailla lääkärillä. Kyseessä voi olla aineenvaihtunta- tai imeytymishäiriö.

Miten makeanhimo taltutetaan: Pysyvällä ruokavaliomuutoksella, jossa makeat, sokeriset ruuat kuuluvat vain juhlatilanteisiin, ei arkipäivään. Syömällä runsaasti kuitupitoisia ruokia, täysjyväviljaa, hedelmiä, marjoja, maa-artisokkaa. Pureksimalla ruoka kunnolla, pitkään ja hartaasti.

Verensokeri ja ruokailu

2.5.2010

Monet ihmiset yrittävät laihduttaa jättämällä aterioita väliin. Tästä aiheutuu enemmän haittaa kuin hyötyä sekä elimistölle että laihdutukselle.
Kun ihminen on ollut syömättä 7-8 tuntia, verensokeri on laskenut niin paljon että aivot lähettävät keholle käskyä syödä jotain makeaa ja/tai rasvaista ja  miellellään vielä nopeasti. Tästä yleensä seuraa se, että ahmitaan jotain epäterveellistä. Aivot tarvitsevat energiaa ja kehokin väsyy jos se ei sitä saa.
Siksi on parempi syödä monta pientä ateriaa, syödä hitaasti ja pureskella ruoka hyvin. Kun aivot ja keho tuntevat olonsa kylläisksi makean ja rasvaisen himokin katoaa.
Myös laihdutus eteneen paremmin, kun ei vähän väliä iske makean- tai rasvaisenhimoa.

Nainen, laihdutus ja hormonit

6.4.2010

Jos olet nainen ja olet ajatellut vaihtaa terveellisempään elämäntapaan ja syödä terveellisesti. Hyvä aika tähän on  kuukautiskierron 1. päivä.  Miksikö?  Munasarjat eivät tuota silloin suuria määriä progesteronia ja sinulla ei ole sokerinhimoa eikä ruokahalusi ole kasvanut, kuten ennen kuukautisia.
Keskitä paljon treeniä kuukautiskiertosi kahden viimeisen viikon ajalle. Se auttaa polttamaan kaloreita, kun makeanhimosi on suurimmillaan. Ole tarkkana makeansyönnin kanssa näiden viikkojen aikana, kehosi huutaa sokeria, mutta sinun on pysyttävä kovana.
Huomio että sinulla on hormonien takia makeanhimoa 26 viikkoa vuodessa. Jokainen ylimääräinen suupala jättää jälkensä kehoosi. Taistele vastaan.
Iltaisin makeanhimo iskee yleensä pahemmin, kun ei ole mitään tekemistä. Paloittele jääkaappiin pussiin porkkana-, lanttu-, retiisi- ym vihanneskuutioita tai keitä vihanneskeitto. Syö hitaasti, että ehdit täyttyä kunnolla. Makeanhimo hellittää.

SAD eli Kaamosmasennus

28.2.2010

SAD-lyhenne tulee sanoista Seasonal Affective Disorder (”kausipainotteinen häiriö”). Suomeksi tämä tila on käännetty kaamosmasennukseksi.
Oireet ovat pahimmillaan vuoden pimeimpään aikaan loka-marraskuussa ja/tai tammi-helmikuussa. Kaamosmasennuksesta kärsii tyypillisimmmin 20-40 -vuotias nainen, myös miehet voivat sairastua. Oireita ovat alavireisyys, apattisuus, alakuloisuus, väsymys, voimakas unentarve, makeannälkä (suklaanhimo, karkinhimo, makeanhimo) ja aikakäsityksen hämärtyminen. Muusta masennuksesta kaamosmasennuksen erottaa mm. siitä että unettomuutta tai ruokahaluttomuutta ei esiinny, päinvastoin kaamosmasennuspotilas nukkuisi vuorokauden ympäriinsä ja söisi mitä hyvänsä hiilihydraattipitoista ja mahdollisimman paljon.

Mikä auttaa?
Valo ja liikunta. Parasta apua tuo päivänvalo. Pilviselläkin päivällä valomäärä on 5 000 -10 000 luxia talvella ja kesällä 50 000 luxia. Jos siihen on mahdollisuus päivän valoisat tunnit on hyvä käyttää ulkona kävelyyn.
Jos varaa on, kirkasvalolampun ostaminen auttaa myös. Valohoidon voimakkuus pitäisi olla yli 5 000 luxia. Joten vertaile ostaessasi kirkasvalolamppuja.
Valohoidon annostelussa on oltava tarkkana, muuten unirytmi saattaa häiriintyä. Valohoitoa ei pidä myöskään ottaa tuntitolkulla joka päivä. Asiantuntijat suosittelevat 2 tunnin hoitoa päivänvalolampulla aamuisin heti herättyä. Yleensä vaiva helpottaa muutaman päivän päästä. Hoitoa kannattaa kuitenkin jatkaa noin 2 viikkoa.
Hoitoa ei kannata päivänvalolampulla ottaa ennaltaehkäisevässä mielessä, asiaa kokeilleena tiedän että unirytmi menee sekaisin. Hoitoa ei myöskään kannata jatkaa yli 2 viikkoa, myös silloin unirytmi sekoaa.  Itselleni paras aika hoitoon on ollut keskipäivä, joka luonnostaan on valoisin aika päivässä.
Huom! Valohoito solariumilla tai voimakkaalla sähkö- tai led-valolla ei auta.

Hyvä ruoka parempi mieli

9.11.2009

Se mitä syöt lounaalla vaikuttaa mielialaasi iltapävällä.  Jos söit runsaasti pitkäkestoisia hiilihydraatteja masennuksesi saattaa lieventyä.  Jos söit hiilihydraattisi sokerista mielialasi saattaa muuttua iloiseksi hetkellisesti, mutta sitten seuraa romahdus ja taas masentaa. Jos taas söit hyvin proteiinipitoisen aterian, iltapäivällä iskee makeanhimo. 

Paras siis pitäytyä pitkäkestoisissa hiilihydraateissa lounalla,  kuten viljasssa, perunassa ja pastassa.

Sokerinhimoa

3.11.2009

Ravitsemusasiantuntijoiden mukaan vaniljaesanssin haistelu auttaa hillitsemään sokerinhimoa. Vaniljan hajun pitäisi huijata kehoa uskomaan että olet syönyt jotain makeaa.  Siispä vaniljaesanssia pulloon ja aina kun alkaa sokeri himottaa, eikun nuuhkimaan.  Uskoo ken haluaa…

Kokeilin asiaa vaniljantuoksuisella vartalovoiteella…itse asiassa minun teki koko ajan mieli vaniljajäätelöä ja vaniljamunkkeja, ehkä olisi pitänyt olla aitoa vaniljaa haisteltavana. Luultavasti vartalovoiteessa oli jotain korviketta kun ei toiminut.

Ei makeahimoa, vaan rasvanhimo

21.9.2009

Jos sinulle iskee yhtäkkiä hillitön halu pistäytyä grillillä, saattaa olla että aivosi himoitsevat kioskiruokaa ja vieläpä rasvaista sellaista.

Michinganin yliopistossa on tehty tutkimus, johon osallistui noin 500 ylipainoista miestä ja naista.  Vastoin odotuksia heillä ei ollutkaan sokerihimoa, vaan rasvanhimo.

Rockefeller-yliopistossa New Yorkissa taas tutkittiin rottia, joilla huomattiin galaniini-nimisen aineen laukaisevan himon rasvaista ruokaa kohtaan. Ne, rotat, joilla aivojen hypotalamuksen galaniinipitoisuus oli korkea valitsivat aina rasvaisimman ruokavaihtoehdon. Rasvaista ruokaa himoavat rotat myös lihoivat tutkimuksessa helpommin kuin rotat, joiden galaniinipitoisuus ei ollut samalla tasolla.

Voidaanko ihmis- ja rottatutkimuksista vetää näin suoraa johtopäätöstä että kaiken syy on galaniini aivojen nälkä- ja janokeskuksessa. Ainakin tutkijat ovat kovasti kehittelemässä ainetta, joka estäisi galaniinin vaikutuksen – ainakin rotilla.